<![CDATA[LEHMÄ - KUH - COW -EVENTS - Blogi]]>Sat, 25 Sep 2021 14:09:00 +0300Weebly<![CDATA[​Tiedämme mikä on lehmä, mutta tiedämmekö, mikä on ylämaankarja?]]>Wed, 22 Sep 2021 14:00:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/tiedamme-mika-on-lehma-mutta-tiedammeko-mika-on-ylamaankarja
Kuva
"Minä olen". Ylämaankarjan vasikka Clara, Satakunnan Köyliössä. Kuvaaja: Riikka Palonen

Ylämaankarja, Highland Cattle, Haiku.

Useimmiten ylämaankarja on tunnettu sen kuvauksellisesta ulkonäöstä, mutta muuta siitä ei usein tiedetä. Nyt haluamme mahdollisimman yksinkertaisesti avata ylämaankarjan elämää. Aluksi kaksi faktaa:
1. Vaikka ylämaankarja ulkomuodoltaan poikkeaa suomen enemmistö lehmistä, on se lihakarjanauta.
2. Ylämaankarja viihtyy parhaiten taivaan alla, eikä asu talvisinkaan navetassa. 
Ylämaan karja on yksi maailman yli 250 karjarodusta. Se kuuluu lihakarjarotuihin ja on jalostettu ensisijaisesti emolehmätuotantoon.  Emolehmätuotanto tarkoittaa, että tuotannossa emolehmät tuottavat laadukkaita vasikoita. Myytävä lopputuote on liha, mutta ennen lihaksi päätymistä eläimet elävät pitkään laitumella tai ulkona laumassaan. Lehmä-emo synnyttää kerran vuodessa vasikan. Vasikka elää emänsä kanssa ja juo sen maitoa noin puolivuotiaaksi asti. Sen jälkeen nuoret vasikat lähestyvät sykukypsyyttä ja usein ne erotetaan omaksi ryhmäksi. Urospuolisia nuoria nautoja kutsutaan mullikoiksi ja naaraspuolisia hiehoiksi. Se kuinka pitkään hiehot ja mullikat kasvavat riippuu lihakarjarodusta. Toiset kasvavat nopeammin, kuin toiset.
​Ylämaankarjan hiehot ovat noin kahden vuoden iässsä valmiita teurastettaviksi, sonnit kolmevuotiaina. Hiehoista muutama valitaan jatkamaan pitkää elämää emolehmänä ja muutama sonni astutussonnina. Kaikki emolehmätuotannon lehmäroduista ovat pitkäikäisiä. Hyväkuntoinen ja terve emo voi synnyttää yli kymmenen kertaa, ylämaankarjan keskuudessa viisitoistakaan kertaa ei ole harvinaisuus. Lehmän tiineys kestää saman verran kuin ihmisen raskaus, eli noin yhdeksän kuukautta. Siksi emolehmä saatetaan tiineeksi uudestaan noin kolmen kuukauden kuluttua poikimisesta, jolloin seuraava vasikka syntyy noin vuoden kuluttua edellisestä. Lehmä tulee tiineeksi sonnien astuttaessa sen tai keinosiemennyksen kautta. Ylämaankarjalla tavallisinta ovat lauman mukana kulkevat sonnit. Tällä luonnollisella lisääntymistavalla on paljon etuja, mutta myös haittoja. Sonnit voivat olla vaarallisia, laumansa puolustajia. Heidän läsnäolo ja käsittely vaatii tuottajilta erinomaista karjasilmää ja käsittelytaitoa.
​Ylämaankarja elää siis laumassaan, sinne syntyen vasikoita. Ne elävät vapaina ja vasikat saavat kasvaa luonnollisessa ympäristössään. Hyvä laatuiset vasikat voidaan ottaa emokasvatukseen, osa sonneista astutussonneiksi ja loput menevät teuraaksi. Lauma elää ympäri vuoden ulkona, pärjäten paksun turkkinsa ansiosta myös kylmissä ja karuissakin olosuhteissa. Ylämaankarja tilallisen arkeen kuuluu mm. laumansa hyvinvoinnista huolehtiminen, isojen laidunalueiden teko ja ylläpitäminen. Kesäisin Haikut syövät laitumen ruohoa, mutta talvisin heille pitää viedä suuria määriä rehua-säilörehua tai heinää. Rehujen viemisessä, ruokinnassa ja juomaveden huollossa talvisin säällä kuin säällä on haasteensa.
Ensi viikolla 27.9.2021 lanseeramme uuden kuvan: Minä olen. Tämän kirjoituksen ajatuksena on, että kun seuraavan kerran näet Highland Cattle taulun tai ostat Minä olen- taulumme, tiedät hieman enemmän rodusta ja ymmärrät sen olevan lehmä, niinkuin muutkin lehmämme.​
Aikaisemmissa kuvissamme Onnenläntin tuotteissa on ollut kolme eri rotua ja nyt onkin ilo saada mukaan neljäs rotu! Niinkuin ihmisissä erilaisuus ja ainutlaatuisuus on kaunista, on näin myös lehmissä. Rotuina tähän astisissa kuvissamme ovat olleet lihanautarotu Hereford, suomenkarjarotu Lapinlehmä sekä suomen toiseksi yleisin maitorotu Ayrshire.

Nyt haastamme sinut, kommentoi minkä kuvan lehmä on mielestäsi mitäkin rotua? Voit samalla halutessasi kirjoittaa mikä kuva herättää sinussa eniten tuntemuksia ja miksi? 
]]>
<![CDATA[Lavarunokilpailu]]>Wed, 15 Sep 2021 13:00:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/lavarunokilpailuYSTÄVÄ LEMPI-LEHMÄLLE

Ammuu, ammuu!
Eikö tänne kukaan tuu?
On niityllä yksinäistä kulkea,
yksin täytyy silmätkin sulkea.

Ammuu, ammuu!
Jossain aukeaa suu.
Mistä kuului ihana ääni?
Pellolle kurkkaan ja käännän pääni.

Sieltä tulee ystävä mulle,
tulehan tänne, huikkaan sulle.
Hyvä on lehmiä olla kaksi,
käy elämä aina paremmaksi.

Sitten alkavat sorkat tanssia
kesän villiä, kauneinta valssia.
Syödään apilat, märehditään heinät.
Navetasta löydät nukkumasta meidät.

P.M.
(Jos lehmät puhuisivat vuonna 2018 järjestettyyn kirjoituskilpailun tulllut runo)
Kun ensimmäistä kertaa osallistuin lavarunokilpailuun oli 2006 vuoden kesä taittumassa loppuaan kohti. Pienessä Karkkilan ravintolan yleisöstä valittu raati antoi pisteitä osittain hieman hiprakassa. Kaikkia kilpailijoita en muista, mutta mieleeni jäi Kuningatar Ulla, noin 70- vuotias punatukkainen nainen, joka esitti riiminsä niin hauskasti, että kyynelet valuivat poskillani.

Vaikka en itse monesti ole uskaltanut nousta lavarunon lavalle, ovat  sekä osallistumiset, että yleisönä oleminen olleet tärkeitä askelmerkkejä elämässäni. Lavarunous todella inspiroi. Siksi on nyt suuri ilo ilmoittaa Ammuu-lehmäkirjasarjan ensimmäisestä lavarunokilpailusta!

Lehmä, sonni, vasikka, nauta, vasikoida, lypsää, astuttaa, pötsi, märehtiä, korkealaidallinen…. Lehmän maailma on täynnä tapahtumia. Lehmän maailman sanat ovat täynnä merkityksiä. Merkityksiä, jotka navetan ympäristössä tarkoittavat ihan eri asioita kuin asfalttikylillä?
Poikiminen, tiineys, syntymä, kuolema, lanta, arki, sairaus, pelko, luopuminen, remontti, rakennusurakka. Voiko parempaa lähtökohtaa lavarunolle olla?

Kuva


​Lavarunokilpailun tiedot:
  • Aiheena: lehmä
  • Finaali kirjafestareilla, Tampere-talossa 5.12.2021 klo 14.30 
  • Karsinnat 1.-14.11. kahdella paikkakunnalla ja Zoomissa.
  • Kilpailussa on kaksi sarjaa: kokeneet lavarunoilijat ja aloittelijat.
  • Ilmoita osallistumesi sähköpostitse: kilpailu@lehmat.fi


Säännöt: Runossa tulee käyttää lehmä tai nauta sanoja tai naudan elämään liittyvää sanastoa.
Esitys saa olla max. 2 minuuttia pitkä.  Muuten mennään Poetry-slamin säännöillä. Raati valitaan yleisöstä.

Karsinnan paikkakunnat ilmoitetaan myöhemmin. Voit ehdottaa itsellesi sopivaa paikkakuntaa syyskuun loppuun asti. Yksi karsinta järjestetään etäyhteyksin Zoomissa. Finaaliin valitaan kummastakin sarjasta kolme henkilöä.
 
Osallistukaa rohkeasti ja levittäkää sanaa kiinnostuneille. Olisiko kenties sun vaari vanha lavarunouden nikkari? Tai heitä haaste lapsellesi, sieltäkin saattaa löytyä viihdyttävää runoutta. Haasta itsesi ja lähimmäisesi ja lupaan että runoista tulee mahtavia!

Lisää lavarunoista:
​https://lukukeskus.fi/lavarunous-ja-spoken-word-mita-kuka-ja-miten/

Alla Lavarunoakatemian video: Onko runous niin vaikeaa & kahdenkertaisen Suomenmestari Juho Kuusen lavarunoesitys käärmeistä.
]]>
<![CDATA[TIESITKÖ?]]>Wed, 08 Sep 2021 14:00:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/tiesitkoLehmä ja ympäristö
Yli puolet uhanalaisista lajeista ovat riippuvaisia tai hyötyvät laiduntavista lehmistä. Moni hyönteinen saa alkunsa lehmän lannasta. Tärkeitä ravintolähteitä hyönteisille ovat myös laitumella olevat kasvit, kuten apilat. Lehmien kävellessä aamuin illoin laitumelta navettaan lypsylle, tekevät niiden sorkkien painatukset tilaa ketokasveille peltotien penkareella.
 
Karjan laidunnus pitää kulttuurimaisemia avoimina, hoitaa meren lahtia ja järvien poukamia. Laidunnuksen loputtua, alueen valtaavat nopeasti reheävät kasvit, kuten kaisla ja ruoko. Ruo'on varjo syrjäyttää monen kasvin kasvun ja lintulajit lentävät muualle, häviten maisemasta.
 
Karja ei paranna ainoastaan luonnontilaa, vaan parantaa myös peltomaan rakennetta. Karjan lanta nostaa maaperän humusrakennetta. Myös karjaa tarvitseva nurmikasvusto lisää peltomaan humusrakenetta. Humus pitää pellon maaperän kuohkeana ja toimii vesivarastona. Humus toimii kuin pesusieni. Se pystyy sitomaan  paljon vettä ja luovuttaa kosteutta kuivina ajanjaksoina. Tämä mahdollistaa viljan kasvun myös sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä. Mikäli ilmasto muuttuu ennusteiden mukaan, tarvitaan siis peltoja, joissa on hyvä humusrakenne. Peltoja, jotka saavat säännöllisesti karjan lantaa ja kasvattavat karjan tarvitsemaa nurmea.
Kuva
Kuva: Katja Korhonen


​Tilat vähenevät rajusti

Vuonna 2009 aloitin tutkimukseni lehmän maitorasvan laatueroista. Tällöin Suomessa oli noin 11 000 maitotilaa. Viime viikolla kerroin tuloksista kansainvälisessä konferenssissa (2nd International Biodynamic Conference 2021.) Tänäpäivänä maitotiloja on enää vähän yli 5000. Raju supistuminen jatkuu. Mikäli tilahaastatteluihin perustuvat ennusteet toteutuvat on meillä muutaman vuoden päästä enää 2000 lypsylehmiä pitävää tilaa.
 
Olet kenties kiinnittänyt huomiota lehmien häviämiseen maaseutumaisemastamme. Viime vuosikymmenellä on hävinnyt noin 6000 maitotilaa, 90-luvulta katsottuna jopa 40 000.
 
Ei ole siis ihme, että lehmistä ja laidunnuksesta riippuvaiset lintu- ja hyönteislajit ovat dramaattisesti vähentyneet. Niillä on karkeasti 40 000 paikkaa vähemmän elää ja lisääntyä, kuin vielä 30 vuotta sitten.

Miksi pienet maitotilat häviävät?

Taloudelliselta kannalta karjatilojen vähentyminen ja jäljellä olevien tilojen tilakoon kasvattaminen tuo paljon etuja. Isommat tilat pystyvät tuottamaan edullisemmin, koska koneet, tilat ja ihmisten työaika tulee tehokkaampi hyödynnetyksi.  Jatkojalostajien, eli meijereiden on paljon edullisempi hakea maitoa 2000:lta tilalta kuin 12 000:lta. Lopputulemana suurempien tilojen ansiosta maito on kaupassakin edullisempaa.
 
Maatalouskoulutuksessa ja maatalouspolitiikassa tilakoon kasvattaminen onkin ollut selkeä päämäärä ainakin 70-luvulta lähtien. Siksi esimerkiksi aloittavan viljelijän tuen saaniin ehdoksi määritettiin jo 2000- luvun alussa 80 lehmää. (Tänäpäivänä keskimääräinen  lehmämäärä on n.50 lehmää)
 
Ala on niin tottunut kasvuun, että navetan remontti tai uudisrakennus ilman lehmäluvun kasvua harvoin saa hyväksyntää. Tuttuja ovat tarinat pankeista, jotka kieltäytyvät rahoittamasta 50 lehmän navettaaa, mutta tarjoavat samalla rahaa 200 lehmän rakennukseen. Myös maitotuottajien kesken paine kasvuun on suuri. Usein tyrmätään melko äänekkäästi mietteitä rakennusurakasta, joka pohjautuisi vanhan lehmäluvun säilyttämiseen.
 
Suurin osa pienistä navetoista on parsinavettoja. Näissä perinteisissä navetoissa lehmät ovat kiinnitettyinä parsiin. Kesäisin parsinavetan lehmät liikuskelevat vapaasti laitumella, mutta talvisin eläimet ovat koko ajan kiinni, mikä ei enää vastaa nykypäivän käsitystä optimaalisista pito-olosuhteista. Myös ihmisen työskentelyn kannalta parsinavetta on epäedullista ja sisältää runsaasti fyysistä työtä. Pito- ja työolosuhteiden päivittäminen ei käy napin painalluksella. Luvassa on iso rakennusprojekti ja kuten äsken jo todettu, rakennusprojektin yhteydessä lehmäluku useimmiten vähintään tuplaantuu.
 
Tästä näkökulmasta näyttää väistämättömältä, että pian eläisimme tilanteessa, jossa maassa toimii noin 1000 karjatilaa, osa lypsää maitoa ja osa kasvattaa lihakarjaa. Teknisesti tämä on hyvin toteutettavissa. Tämä ei tarkoittaisi valtavan isoja karjatiloja, vaan keskimäärin 400 lehmää per maitotila.
 
400 lehmän tilalla on toki jonkun verran haasteita tavoiteltaessa hyvää ympäristöjälkeä ja eläinten hyvinvointia, mutta ne ovat voitettavissa osaavalla tilanpidolla. Ympäristön kannalta ongelman ydin ei ole kasvavat tilakoot, vaan pienten tilojen häviäminen.
 
Taloudellisessa mielessä on ongelma, että isot tilat lisääntyvät, koska niiden olemassaolo alentaa maitohintoja. Alempi maitohinta tekee jossain vaiheessa pienien tilojen toiminnan (nykyisellä rahoituskaavalla) mahdottomaksi.
 

Miten ongelma ratkaistaan?

​Se on hyvä kysymys. Patenttiratkaisua ei ole. Ongelman tunnistaminen ja sen sanoittaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta.  Seuraava askel olisi, että hyviä ja edullisia rakennusratkaisuja pienille tiloille olisi helposti saattavilla. Lisäksi on tärkeää että pienten karjatilojen välttämättömyys tunnistetaan hyvän tulevaisuutemme kannalta poliittisesti.  

11.9 vietetään lähiruokapäivää, jolloin moni tilalainen avaa ovensa. Tämä on oiva mahdollisuus maallikolle tutustua tilan toimintaan ja tukea heitä ostamalla suoraan tilalta! Löydä tila läheltäsi osoitteesta www.ostatilalta.fi.
Kuva
Kuva: Katja Korhonen

Lähteet:

]]>
<![CDATA[Lehmät ja nuori aikuinen]]>Wed, 01 Sep 2021 10:00:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/lehmat-ja-nuori-aikuinenMeillä oli kotona asuessani aina eläimiä. Olen ollut todella eläinrakas. Saimme seitsemän teurastukselta pelastettua kanaa ja istuin niiden kanssa useita tunteja. Ei mennyt kuin muutama tunti, ennenkuin niillä oli omat nimet ja tunnistin niiden luonteenpiirteet, vaikka aluksi ne näyttivätkin aivan samoilta, valkoisilta kanoilta. Kanoista tuli nopeasti minulle rakkaita ja varsinkin lempparikanojen kuolema otti pientä tyttöä todella koville.
Kuva

Kanojen jälkeen meille tuli pukki ja kolme lammasta. Sen jälkeen sain synttärilahjaksi pienen kilin. Sitä imetin tuttipullosta ja vietettiin koulupäiväni jälkeen aikaa yhdessä temmeltäen. Tallissamme oli vuoden ajan myös kaksi tallivuokralais-hevosta. Vuohikanta kasvoi välillä niin, että harrastuksesta tuli äidille jo melkoinen lisäduuni. En sallinut killien tai vuohien joutua teuraaksi ja nopeasti vuohia oli reilusti päälle parikymmentä.

​No nyt nostalgisuudesta itse asiaan. Eläimet ovat minulle hyvin tuttuja, lehmät vähemmän. Muistan äidin unelmoineen yhdestä lehmästä ja vaikka olin eläinrakas niin lehmä oli minulle kovin etäinen: ”Lehmä? Mitä me muka tehdään yhdellä lehmällä?” Muut eläimet tulivat meille kun innostus oli melkoista, mutta muistan että tämä innostus ei saanut minulta vastakaikua. Ja eipä meille ikinä tullut lehmää. Muutin kotoa, kaikkein vähiten mielessä lehmät.

Yhtenä päivänä äiti kertoi innoissaan, että hän on tekemässä ”Jos lehmät puhuisivat näyttelyä”. En oikein ymmärtänyt ajattelin vaan että: ”Aa kiva” Mutta rehellisesti, en yhtään tajunnut, että mikä tämä näyttely oikeasti olisi ja vielä vähemmän sen syvempää tarkoitusta. Vuoden päästä tilanne olikin aivan eri, näin äidin ajatuksen konkreettisesti. Näyttely oli valmis.  ”Aa kiva” muuttui, nyts se oli ”WAU äiti!”. Näin kuvia näyttelyn avajaisista Berliinistä ja silloin ymmärsin. Kuvista näin miten mielenkiintoisia eläimiä lehmät ovat. Ymmärsin, miten iso projekti kyseessä oli ollut. Itse en tässä vaiheessa kuitenkaan muuta, kuin katsonut sivusta ja ihaillut projektia. Olin etääntynyt lehmistä ja äitini näyttely oli ensimmäinen askel siihen, että kiinnitin syvempää huomiota lehmään.

Sitten äiti kirjoitti lehmistä kirja. Ensimmäisen kerran kuultuani olin taas linjaa että ”Aa kiva”. Tiesin, että äiti rakastaa kirjoittaa kirjoja ja siksi iloitsin. Mutta toistamiseen, myönnän että en todellakaan nähnyt hänen visiotaan. Päästessäni lukemaan ensimmäistä versiota, olin taas että ”WAU, täähän on ihana”. Niin vain lehmät pääsivät taas yllättämään, siinä mitä kaikkea niistä ja niiden ympäriltä löytyykään. Tässä vaiheessa oikoluin tekstin auttaakseni hieman. Eikä kauaakaan kun ajatus syntyi, että voisin auttaa häntä somen kanssa. Sittemmin tilanne eskaloitui, ja teimme työsopimuksen.
Ensimmäisenä tein meille oman instagram tilin. Aloin seuraamaan siellä monen tilallisen profiilia (löytyy niin monia kivoja!). On ollut erityistä huomata miten hyvälle päälle ihan vaan päivittäinen lehmäkuvien selaaminen saa, jos vertaan sitä esimerkiksi omaan henkilökohtaiseen profiiliini. Lehmät ja maatilan kuvat säteilevät rauhaa, elämää ja inhimillisyyttä. Lisäksi minulla on ollut meidän ”Onnenhetki”- lehmätaulu työhuoneessani. Kuva on minulla mustavalkoisena ja todella yllätyin miten paljon iloa se minulle välittää. Huonoina päivinä katson kuvaa ja se tuo minulle aina hieman lämminhenkisiä lehmän hermoja!
Kaikenkaikkiaan en ole aiemmin ymmärtänyt miten paljon tunteita lehmät välittävät. En ole oikein kiinnittänyt niihin huomiota, kuten ei varmasti moni muukaan nuori aikuinen. Kannattaa kuitenkin, anna lehmille mahdollisuus! Ihan vain se, että nään lehmiä laitumella, piristää päivääni ja rauhoittaa mieltäni.

Hei nuori aikuinen. Seuraavan kerran kun tuntuu että elämä on hurlumheita ja olet tunnemyrskyssä: Katso lehmäkuvia ja rauhoitu, nautitaan mekin elämän pienistä iloista. Nyt lehmän hermoja; it`s gonna be alright!
/Tanja
Kuva

Tiesitkö?

Lehmä ihan tutkitusti olemuksellaan rauhoittaa ja sitä käytetään esimerkiksi terapiassa. Eläinavusteissa terapiassa ja kuntoutuksessa lehmien  vahvuus on stressantuneen ihmisen rauhoittuminen, ja maadoitaminen tähän hetkeen. Burnout-hoidossa ja ennaltaehkäisyssä lehmät ovat tehokkaampia avustajia  kuin hevoset ja koirat. Lehmissä oleva lempeyden impulssi on niin vahva, että sosiaalisesti häirintyneet lapset ja vangit voivat oppia väkivallatoman elämään.  Lukulehmät taas auttavat ekaluokalaisia lukemaan. Lehmä kuuntele nuorta lukija rauhallisesti,  sen edessä jännitys laukea ja yksi kaksi lukeminen alkaakin sujua.  

Kaksi artikkelia aiheesta:
www.maaseutumedia.fi/elainterapia-yksi-vaihtoehto/
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lehmat-opettavat-helsinkilaisnuorille-etta-aggressiivinen-kaytos-ei-kannata/1851638#gs.acjjr8

(Tiesitkö- tietoiskusta voitaisiin kirjoittaa joskus tulevaisuudessa vielä avaavampi teksti, aihe on super mielenkiintoinen ja siitä löytyy asiaa vielä paljon laajemmin. )

Tilaa Cows, love & laughs blogin ja Onnenläntti sivujen yhteinen uutiskirje!

]]>
<![CDATA[Ihmeellinen luonto & Kiitoslehto]]>Wed, 25 Aug 2021 08:30:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/ihmeellinen-luonto-kiitoslehto
Aamulla herään ja otan kameran käteen. Olen tehnyt niin jo monena aamuna reilun vuoden ajan. Aamu on raikas, hieman viileä. Ei varmasti mene enää monta päivää ennen kuin ensimmäiset hallayöt tekevät paluunsa.

​Elämme kesän ja syksyn taitteessa. On sadonkorjuun aika niin pelloilla, puutarhassa kuin metsässä ja villissä luonnossa. Hiljaiseksi aamua ei voi sanoa, mutta lintujen ääniä on paljon vähemmän kuin viime viikolla. Silloin pääskyset tekivät vielä villejä harakiri-solmuja yläilmoissa. Näköjään useimmat pihapiirin pesueista ovat lähteneet viikonlopun aikana kohti lämpimämpiä maita.

Tänään on juuri oikea päivä tehdä uusia havaintoja Kiitoslehdosta. Kiitoslehto on noin 50 x 100 metrin alue eli noin puolen hehtaarin kokoinen metsälehto kotitaloni vieressä. Viime kesänä siellä tehtiin sovellettu päätehakkuu. Lähes kaikki suuret tukkipuut korjattiin pois, mutta pieniä jätettiin paljon enemmän kuin mitä tänä päivänä on tapana. Oksista muodostettiin kekoja, joita ei tavallisen tavan mukaan haettu pois, vaan  keot jätettiin eläimille suojaksi. Toimenpiteen seurauksena synkkä kuusimetsä muuttui lehdoksi: alueella näkyy nyt enimmäkseen lehtipuita, runsaasti valoa ja pieniä havupuita. Nimesin alueen Kiitoslehdoksi, koska samoihin aikoihin syntyi ensimmäinen lapsenlapseni.

Lapsenlapsen syntymä herätti minussa ennennäkemätöntä kiitollisuutta, mutta myös monenlaisia ihmetyksen tunteita. Uudet ulottuvuudet pyörivät mielessäni. En ollut enää yksilö vaan osa ketjua. Tämä ei ole vain sanoja, se oli vahva tunne kehossani. Tuntui kuin ajatukset suuntaisivat saman aikaisesti pitkälle tulevaisuuteen kuin myös menneisyyteen. Lapsi kasvaakin siinä  maaperässä, jonka meidän perheemme ja hänen isänsä perhe ovat muokanneet valoineen ja varjoineen.

Kiitollisuutta koin myös isojen tukkipuiden kantojen edessä. Vaikka oli kamalaa, että puut piti kaataa, niin se mahdollisti Irina ja Nailon Piit -kirjan kirjoittamisen ja lisäksi saimme keittiöremontin tehdyksi. Kaksi unelmaa, joiden kanssa olin itse ollut "raskaana" jo usean vuoden ajan.
Puut olivat aloittaneet kasvunsa jo ennen omaa syntymääni. Metsänalku oli palvellut maatilan hevoslaitumena monta vuotta. Siitä metsän pohja oli saanut kauniin ja terveen muotonsa. "Joku muu" oli raivannut aikoinaan ylimääräiset puut, niin valoa oli riittänyt uusille taimille, juuri niille puille, jotka muodostavat Kiitoslehdon.
Kuva

Saan nauttia siitä, miten edelliset sukupolvet ovat tätä maapalaa hoitaneet. Nyt jatkan ketjua, haluan hoitaa Kiitoslehtoa. Aloitin tutustumalla tarkemmin siihen, mitä puiden siimeksessä tapahtuu. Siksi olen nyt vuoden verran lähes joka aamu tehnyt pienen kävelyn Kiitoslehdon reunoja pitkin, astunut ojan yli ja havainnoinut kameran linssin läpi, mitä siellä tapahtuu. Yllätyn joka kerta. Löydän jotain, josta en tiennyt. Monimuotoisuus puolen hehtaarin metsässäni on häkellyttävä. Monenlaisten kasvien, lintujen ja hyönteisten ohella poluilla on tullut vastaan susi ja ilves, mäyrä, mäyräkoira ja kettu. Valkohäntäpeura, kauris, kotka, rusakko, metso, huuhkaja, pöllö, sepelkyyhky, palokärki. Toki ei aina silmästä silmään vaan jälkiä jättäen tai äännellen. Kun seison hetken hiljaa ja katselen samaa palaa maata päivästä toiseen ajatuksen kanssa silmät, korvat ja nenä aukeavat ja saan kokea pieniä ihmeitä. 

​Tämä aamu on sellainen. 

/Katja

Suomen luonnon päivää vietetään 28. elokuuta. Mistä Sinä olet Suomen luonnossa kiitollinen? 

Tilaa Cows, love & laughs blogin ja Onnenläntti sivujen yhteinen uutiskirje!


]]>
<![CDATA[Cows, love & laughs]]>Wed, 18 Aug 2021 11:00:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/cows-love-laughs​Tervetuloa meidän blogiin. Jes ollaan niin innoissaan tästä, ja iloisia että säkin olet täällä nyt!
Blogin nimi pitää sisimmässään kaiken ytimen. Tulemme kirjoitamaan tottakai lehmistä (COWS), jaamme ajatuksiamme, kerromme pienestä perheyrityksestä (LOVE) ja ennenkaikkea haluamme kaikkea tätä tehdä hyvän mielen, hymyn kanssa! (LAUGHS)

Aiheet liittyvät enimmäkseen lehmiin, mutta laajasti. Tulemme kirjoittamaan myös lehmiin kytköksissä olevista teemoista, kuten luonnosta, säästä, ruuasta ja tunteista. Välillä saatamme olla faktojen äärellä, toisinaan kaiken muun. Luvassa on mm. lehmätarinoita, tietokirjoituksia, tutkimuksia ja kirjoituksia elämästä lehmän silmin.  Kerromme myös meistä ja kauppamme Onnenläntti tuotteiden taustoista.

Jos nyt tuntuu jo siltä, että meitä voisi olla kiva seurata niin tilaa uutiskirjeemme, jolloin saat muistutuksen blogimme olemassaolosta ja muusta toiminnastamme silloin tällöin. Voit myös ottaa seurantaan Instagram tilimme (@lehmanpuhe) tai facebookkimme (Jos lehmät puhuisivat), jossa pidämme sinut ajantasalla ajankohtaisista kujeistamme.

Julkaisemme blogiin postauksen joka viikko keskiviikkoisin!

Tilaa Cows, love & laugh blogin ja Onnenläntti sivujen yhteinen uutiskirje!


Lyhyesti meistä.

Täällä ruudun toisella puolella kirjoittaa äiti Katja
ja hänen tyttärensä Tanja. Pähkinänkuoressa Katja on sisältömme aivot ja Tanja silmät. 

Katja on syntyjään saksalainen, mutta on nyt asunut jo puolet elämästään Suomessa. Hän on tehnyt pitkän uran maatalouden parissa, toiminut mm. mataloustoimittajana, lomittajana, luomuneuvojana ja tutkijana. Koulutukseltaan Katja on agrologi, taideterapeutti ja ravitsemus- ja terveysneuvoja. "Ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen on ollut päällimmäisenä mielessä oleva haasteeni kouluajoista lähtien. 30-luvulla vaarini jätti maatilan ja opiskeli lääkäriksi. Minä luovuin lääkiksen opiskelupaikastani sen jälkeen, kun olin vuonna 1986 kesätyönä hoitanut Äijälän vammaisten tuki ry:n puutarhaa. Työ kädet syvästi mullassa erityisten ihmisten kanssa muutti käsitystäni siitä, mitä tarvitsemme voidaksemme kokonaisvaltaisesti hyvin.  Vuosien saatossa kokemuksia on kertynyt paljon, ja tämä blogi onkin ihana alusta kertoa niistä."

Taideterapia- opintojen jälkeen elokuussa 2017 syntyi idea lehmä aiheisesta näyttelystä. Siitä kehittyi Jos lehmät puhuisivat -näyttelyhanke, jonka toteutimme MTK Varsinais-Suomen kanssa Leader-hankkeen turvin.  "Sen kuvat ja tarinat lumosivat minut täysin. Se on syy miksi hankkeen loputtua halusin vain jatkaa, vaikka pandemia iski melko pian päätökseni jälkeen ja hankaloitti todenteolla tapahtumien ja näyttelyiden järjestämiseen perustuvan yritykseni toimintaa."  Näin syntyi ja kasvoi Onnenläntti. 

Tanja on auttavana kätenä kaikessa yrityksen toiminnassa. "Minulla ei ole samanlaista kosketuspintaa lehmiin. Olen kuitenkin huomannut, miten lehmät ovat nykyään lapsille vieraita. Koen merkityksellisenä (maalla kasvaneena), että tietoisuus lehmistä, siitä raskaasta työstä mitä maatilalla tehdään, säilyisi tulevaisuudessakin. Se, että olet nähnyt lehmän laitumella, lukenut lehmistä kirjan, keskustellut niistä tai käynyt navetassa antaa tärkeää perspektiiviä. Mielestäni on tärkeää, että  tiedämme mikä lehmä on ja minkälaista työtä heidän ympärillään tehdään. Sitä työtä kun ei varmasti kukaan tee rahan perässä, vaan "rakkaudesta lajiin". Itse pelaan tavoitteellisesti jalkapalloa, jota sitäkään et naisurheilijana tee suurien rahasummien perässä vaan nimenomaan "rakkaudesta lajiin". Tältä osin osaan siis samaistua ja samaan aikaan tiedän että maataloustuottajien työ on vielä moninkertaisesti merkityksellisempää kuin oma pallon perässä juokseminen. Siksi minusta on kiva olla mukana toiminnassa lehmien maailmassa!"

Käy ensilukemisiksi lukemassa kaksi edellistä julkaisua, niistä selviää mitä saksalainen vieras koki suomenkarjan kanssa ja minkälaisia tarinoita kuvien takaa löytyy.  Sen jälkeen: ei muuta kuin ensi keskiviikkoon!

Tanja & Katja
]]>
<![CDATA[Viehittelyn nautinto]]>Tue, 17 Aug 2021 21:00:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/viehittelyn-nautintoOlen elänyt 22 vuotta ylämaankarjani parissa. Joukossa, tekisi mieleni sanoa - niin tiiviisti olen ollut osa elikkojeni elämää, että ketunpoikaset ja kurjet pitävät minua yhtenä naudoista, leikkivät ja tanssivat kevätkarkeloitaan, vaikka seison muutaman metrin päässä lehmieni keskessä.

22 kertaa on vuosi kiertynyt laitumien ympäri, keväästä syksyyn, syksystä kevääseen. Olen oppinut nuuhkimaan sateita ja kuuntelemaan tuulia, lukemaan hiljaista naudan kieltä suoraan lämpimänä huokuvan emon kyljistä, aistimaan petojen läsnäoloa tai herkkutattien kasvua. Lehmät ovat opettaneet.

Säässä kuin säässä, mihin vuoden- tai vuorokaudenaikaan hyvänsä, olen aina ihastellut sitä, miten sulavasti nautani kuuluvat ympäristöönsä, sulavat ja sulautuvat maastoon. Ne ovat. Ne sopivat ja sopeutuvat. Löytävät makuupaikat, ruohotupsut ja rapsutuspuut, hääräävät ja harrastavat, luuhaavat ja laiskottelevat. Elävät, olevat, lehmäilevät. Vuoden jokaisena päivänä.

Kuva ja teksti: valokuvaaja Riikka Palonen, Köyliö
(Teksti on tarina, joka tuli  kuvan kera Jos lehmät puhuisivat valokuvakilpailuun kesällä 2018. Tarinat kuvien takaa ovat yksi syy, miksi Katja on jatkanut näyttelytoimintaa itsenäisesti hankkeen jälkeen vuodesta 2020 lähtien )
]]>
<![CDATA[Miksi  näyttelytapahtuma, joka vie lehmät kaupunkilaisten luokse?]]>Sun, 15 Aug 2021 21:00:00 GMThttp://xn--lehmt-jra.fi/blogi/miksi-nayttelytapahtuma-joka-vie-lehmat-kaupunkilaisten-luokse”Golfkenttä, kesähyppyrimäki, kuntorata, pitkän matkan juoksubaana, kaksi joukkuetta harjoittelemassa jalkapalloa”, ystäväni kiertää ympäriinsä ja luettelee epäuskoisena näkemäänsä. Ystäväni on Saksasta, emme ole nähneet 30 vuoteen. Seisomme Vöyrin urheilukentällä elokuisena iltana. Ilta on viileä.

”Mistä tällainen kenttä tänne maaseudulle?” Kenttä kuuluu Norrvalla Campukselle. Vöyrin kunnan ja Folkhälsanin yhteistyössä synnyttämä valmennuskeskus mahdollistaa nuorille urheilun ja koulutuksen yhdistämisen riippumatta kodin sijainnista. Jalkapalloilijoille, suunnistajille ja hiihtäjille löytyy huipputason valmennusta. Harjoittelun ohella voi suorittaa lukion tai valmistua ammattiin, mm. liikunnan neuvojaksi, hierojaksi tai personal traineriksi. Suurin osa opiskelijoista asuu viikolla asuntolassa.

”Suomi on vastakohtaisuuksien maa. Paljon tehdään eri tavalla kuin Saksassa ja maaseutu hyötyy vahvoista kunnista”, selitän ystävälleni. Illalla näytän hänelle hiljaisuutta. Käymme Merenkurkussa uimassa, nukumme vanhoissa sängyissä, saaristolaistila lumoaa. Kesälomat ovat loppuneet. Ihmisiä ei näy.

Aamulla nousemme varhain. Tänään on työpäivä. Minun pitää käydä pohjalaisella lypsykarjatilalla. Tila on osallistunut tutkimukseeni maidon laadusta suomalaisilla maatiloilla. Puolen vuoden ajan olen seurannut 14 tilan toimintaa ja ottanut maitonäytteet analysoitavaksi Saksaan. Lopputulos oli, että Suomessa erot maidon rasvahappokoostumuksessa ovat paljon pienempiä kuin Keski-Euroopassa. Silti löytyy tiloja, joiden maidossa omega-3- ja CLA-pitoisuudet ovat kaksi kertaa yli keskiarvon. Jos maidon omega-3-pitoisuus yleisesti olisi yhtä korkea kuin tilan pohjoissuomenkarjan lehmillä, niin keskustelu maidon rasvan ympärillä olisi toisenlaista. Maito voisi miltei korvata kalan omega-3:n saannin turvaamisessa. Tänään haluan haastatella tilan väkeä karjan ruokintakäytännöistä ja kuvata eläimiä. Tarkoitus on julkaista tutkimustiedot videodokumentissa.

Sää ei suosi meitä. Sataa kaatamalla. Mutta emäntä on vastassa iloisin mielin, ja ystäväni mielestä kaikki on uutta, jännää ja mielenkiintoista.

Emäntä päästää 30-päisen lehmälauman laitumelle. Eläimet kirmaavat, vastustavat, juoksevat, tulevat lähelle, puskevat toisiaan, nuuskivat maitohorsmaa. Ystäväni ottaa kamerani haltuunsa. Hän tähtää ja tarkentaa. Kuvavirrasta ei meinaa tulla loppua.

Kotimatka sujuu vilkkaan keskustelun merkeissä. Sekä Suomi että lehmät olivat koskettaneet, muuttaneet jotain ystäväni sisimmässä. ”En ole ollut niin rentoutunut vuosiin!” ystäväni huokaisee onnellisesti ennen kuin nousee laivaan Turun satamassa. Taivaalla näkyy sateenkaari.
 
Silloin se syntyy, Idea näyttelytapahtumasta, joka vie lehmät kaupunkilaisten luokse ja palan Suomea Saksaan

(Teksti julkaistiin ensimmäistä kertaa Jos lehmät puhuisvat -näyttelyn yhteydessä  3.7.2018/ Katja)
]]>