|
Aamulla herään ja otan kameran käteen. Olen tehnyt niin jo monena aamuna reilun vuoden ajan. Aamu on raikas, hieman viileä. Ei varmasti mene enää monta päivää ennen kuin ensimmäiset hallayöt tekevät paluunsa.
Elämme kesän ja syksyn taitteessa. On sadonkorjuun aika niin pelloilla, puutarhassa kuin metsässä ja villissä luonnossa. Hiljaiseksi aamua ei voi sanoa, mutta lintujen ääniä on paljon vähemmän kuin viime viikolla. Silloin pääskyset tekivät vielä villejä harakiri-solmuja yläilmoissa. Näköjään useimmat pihapiirin pesueista ovat lähteneet viikonlopun aikana kohti lämpimämpiä maita. Tänään on juuri oikea päivä tehdä uusia havaintoja Kiitoslehdosta. Kiitoslehto on noin 50 x 100 metrin alue eli noin puolen hehtaarin kokoinen metsälehto kotitaloni vieressä. Viime kesänä siellä tehtiin sovellettu päätehakkuu. Lähes kaikki suuret tukkipuut korjattiin pois, mutta pieniä jätettiin paljon enemmän kuin mitä tänä päivänä on tapana. Oksista muodostettiin kekoja, joita ei tavallisen tavan mukaan haettu pois, vaan keot jätettiin eläimille suojaksi. Toimenpiteen seurauksena synkkä kuusimetsä muuttui lehdoksi: alueella näkyy nyt enimmäkseen lehtipuita, runsaasti valoa ja pieniä havupuita. Nimesin alueen Kiitoslehdoksi, koska samoihin aikoihin syntyi ensimmäinen lapsenlapseni. Lapsenlapsen syntymä herätti minussa ennennäkemätöntä kiitollisuutta, mutta myös monenlaisia ihmetyksen tunteita. Uudet ulottuvuudet pyörivät mielessäni. En ollut enää yksilö vaan osa ketjua. Tämä ei ole vain sanoja, se oli vahva tunne kehossani. Tuntui kuin ajatukset suuntaisivat saman aikaisesti pitkälle tulevaisuuteen kuin myös menneisyyteen. Lapsi kasvaakin siinä maaperässä, jonka meidän perheemme ja hänen isänsä perhe ovat muokanneet valoineen ja varjoineen.
Saan nauttia siitä, miten edelliset sukupolvet ovat tätä maapalaa hoitaneet. Nyt jatkan ketjua, haluan hoitaa Kiitoslehtoa. Aloitin tutustumalla tarkemmin siihen, mitä puiden siimeksessä tapahtuu. Siksi olen nyt vuoden verran lähes joka aamu tehnyt pienen kävelyn Kiitoslehdon reunoja pitkin, astunut ojan yli ja havainnoinut kameran linssin läpi, mitä siellä tapahtuu. Yllätyn joka kerta. Löydän jotain, josta en tiennyt. Monimuotoisuus puolen hehtaarin metsässäni on häkellyttävä. Monenlaisten kasvien, lintujen ja hyönteisten ohella poluilla on tullut vastaan susi ja ilves, mäyrä, mäyräkoira ja kettu. Valkohäntäpeura, kauris, kotka, rusakko, metso, huuhkaja, pöllö, sepelkyyhky, palokärki. Toki ei aina silmästä silmään vaan jälkiä jättäen tai äännellen. Kun seison hetken hiljaa ja katselen samaa palaa maata päivästä toiseen ajatuksen kanssa silmät, korvat ja nenä aukeavat ja saan kokea pieniä ihmeitä.
Tämä aamu on sellainen. /Katja Suomen luonnon päivää vietetään 28. elokuuta. Mistä Sinä olet Suomen luonnossa kiitollinen?
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
|
RSS-syöte