|
”Golfkenttä, kesähyppyrimäki, kuntorata, pitkän matkan juoksubaana, kaksi joukkuetta harjoittelemassa jalkapalloa”, ystäväni kiertää ympäriinsä ja luettelee epäuskoisena näkemäänsä. Ystäväni on Saksasta, emme ole nähneet 30 vuoteen. Seisomme Vöyrin urheilukentällä elokuisena iltana. Ilta on viileä. ”Mistä tällainen kenttä tänne maaseudulle?” Kenttä kuuluu Norrvalla Campukselle. Vöyrin kunnan ja Folkhälsanin yhteistyössä synnyttämä valmennuskeskus mahdollistaa nuorille urheilun ja koulutuksen yhdistämisen riippumatta kodin sijainnista. Jalkapalloilijoille, suunnistajille ja hiihtäjille löytyy huipputason valmennusta. Harjoittelun ohella voi suorittaa lukion tai valmistua ammattiin, mm. liikunnan neuvojaksi, hierojaksi tai personal traineriksi. Suurin osa opiskelijoista asuu viikolla asuntolassa. ”Suomi on vastakohtaisuuksien maa. Paljon tehdään eri tavalla kuin Saksassa ja maaseutu hyötyy vahvoista kunnista”, selitän ystävälleni. Illalla näytän hänelle hiljaisuutta. Käymme Merenkurkussa uimassa, nukumme vanhoissa sängyissä, saaristolaistila lumoaa. Kesälomat ovat loppuneet. Ihmisiä ei näy. Aamulla nousemme varhain. Tänään on työpäivä. Minun pitää käydä pohjalaisella lypsykarjatilalla. Tila on osallistunut tutkimukseeni maidon laadusta suomalaisilla maatiloilla. Puolen vuoden ajan olen seurannut 14 tilan toimintaa ja ottanut maitonäytteet analysoitavaksi Saksaan. Lopputulos oli, että Suomessa erot maidon rasvahappokoostumuksessa ovat paljon pienempiä kuin Keski-Euroopassa. Silti löytyy tiloja, joiden maidossa omega-3- ja CLA-pitoisuudet ovat kaksi kertaa yli keskiarvon. Jos maidon omega-3-pitoisuus yleisesti olisi yhtä korkea kuin tilan pohjoissuomenkarjan lehmillä, niin keskustelu maidon rasvan ympärillä olisi toisenlaista. Maito voisi miltei korvata kalan omega-3:n saannin turvaamisessa. Tänään haluan haastatella tilan väkeä karjan ruokintakäytännöistä ja kuvata eläimiä. Tarkoitus on julkaista tutkimustiedot videodokumentissa.  Sää ei suosi meitä. Sataa kaatamalla. Mutta emäntä on vastassa iloisin mielin, ja ystäväni mielestä kaikki on uutta, jännää ja mielenkiintoista.
Emäntä päästää 30-päisen lehmälauman laitumelle. Eläimet kirmaavat, vastustavat, juoksevat, tulevat lähelle, puskevat toisiaan, nuuskivat maitohorsmaa. Ystäväni ottaa kamerani haltuunsa. Hän tähtää ja tarkentaa. Kuvavirrasta ei meinaa tulla loppua. Kotimatka sujuu vilkkaan keskustelun merkeissä. Sekä Suomi että lehmät olivat koskettaneet, muuttaneet jotain ystäväni sisimmässä. ”En ole ollut niin rentoutunut vuosiin!” ystäväni huokaisee onnellisesti ennen kuin nousee laivaan Turun satamassa. Taivaalla näkyy sateenkaari. Silloin se syntyy, Idea näyttelytapahtumasta, joka vie lehmät kaupunkilaisten luokse ja palan Suomea Saksaan. (Teksti julkaistiin ensimmäistä kertaa Jos lehmät puhuisvat -näyttelyn yhteydessä 3.7.2018/ Katja)
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
|
RSS-syöte