Viehittelyn nautinto

Olen elänyt 22 vuotta ylämaankarjani parissa. Joukossa, tekisi mieleni sanoa - niin tiiviisti olen ollut osa elikkojeni elämää, että ketunpoikaset ja kurjet pitävät minua yhtenä naudoista, leikkivät ja tanssivat kevätkarkeloitaan, vaikka seison muutaman metrin päässä lehmieni keskessä.

22 kertaa on vuosi kiertynyt laitumien ympäri, keväästä syksyyn, syksystä kevääseen. Olen oppinut nuuhkimaan sateita ja kuuntelemaan tuulia, lukemaan hiljaista naudan kieltä suoraan lämpimänä huokuvan emon kyljistä, aistimaan petojen läsnäoloa tai herkkutattien kasvua. Lehmät ovat opettaneet.

Säässä kuin säässä, mihin vuoden- tai vuorokaudenaikaan hyvänsä, olen aina ihastellut sitä, miten sulavasti nautani kuuluvat ympäristöönsä, sulavat ja sulautuvat maastoon. Ne ovat. Ne sopivat ja sopeutuvat. Löytävät makuupaikat, ruohotupsut ja rapsutuspuut, hääräävät ja harrastavat, luuhaavat ja laiskottelevat. Elävät, olevat, lehmäilevät. Vuoden jokaisena päivänä.

Kuva ja teksti: valokuvaaja Riikka Palonen, Köyliö
​

(Teksti on tarina, joka tuli  kuvan kera Jos lehmät puhuisivat valokuvakilpailuun kesällä 2018. Tarinat kuvien takaa ovat yksi syy, miksi Katja on jatkanut näyttelytoimintaa itsenäisesti hankkeen jälkeen vuodesta 2020 lähtien )