„Kivinavettamme oli ollut muutaman vuoden tyhjillään. Naapurimme Heli Junnila vuokrasi sen ensin hevosilleen ennen kuin hän innostui kyytöistä. Nyt kyyttökarja laiduntaa mm. noin seitsemän hehtaarin rantaniittyä. Karjan ansiosta ruohikkoitunut ranta on tullut taas näkyväksi ja perinnemaisema näkyy entisessä kauneudessaan. 88-vuotias isäni Aulis Penttinen innostui heti valokuvien lähettämisestä, kun sai ilmoituksen s-postiinsa MTK:n jäsenviestissä. Ikkunansa edessä vaeltava karja tuottaa hänelle joka päivä monta ilon hetkeä. Itse en halunnut ottaa kännykäkuvia kyytöistä, kun tiesin että naapurin karjaa hoitava jalostusagronomi Katrin Veelma on kuvannut hoitamaansa karjaa (sekä hevosia että kyyttöjä) usean vuoden ajan. Hänellä olikin monta kuvaa valmiina. Emme saaneet kuvia lähetettyä Taivassalosta heikon internetyhteyden vuoksi, siksi otin ne mukaani nettitikulla Turkuun, josta lähetys onnistui. Nämä kuvat ovat siis koko kylän yhteistyön tulosta. Mutta kiitos kuuluu Katrinille, että näin hienoja kuvia saatiin kokoon"
Anne Penttinen, Turku (Kotoisin Taivassalosta)
1 Comment
|
Kuvien takaaTarinat ja muuta mielenkiintoista. Maaseutu, lehmät... Arkisto
July 2020
Rakenna oma lehmäsiYksin tai ryhmän kanssa |