Karjakko vai keramiikkataiteilija?

Hei, minun tarinani :)
90-luvulla ystäväkirjat olivat suosittuja. Ne kiersivät koululuokassa kaverilta toiselta ja moni tyttö kirjoitti haaveammattini kohtaan opettaja tai parturi. Minä kirjoitin karjakko. Lehmä oli ehdoton ykköseläimeni heti koiran jälkeen. Kun muut kävivät ala-asteikäisinä ahkeraan ratsastustunneilla, menin minä tuttavaperheen navettaan. Sontakourujen tyhjentäminen, jouma-astioiden puhdistus ja lehmien harjaus olivat minun vastuutehtäviäni. Tietenkin kottikärryillä haettiin myös rehua monta kuormaa ja oli se raskasta hommaa.
 
En enää muista montako lypsävää vanhassa parsinavetassa oli. Maito kulki katossa olevia putkia pitkin tankkiin ja vasikoilla oli omat karsinansa toisella puolella. Kesäaikaan karjan sai huutamalla saapumaan lypsylle, lehmän tsee, lehmän tse, lehmän tse. Pääosin karja koostui friisiläisistä ja aushire -rotuisista. Lehmät lähtivät muistaakseni hieman ennen EU:seen liittymistä. Pientila kun kyseessä oli eikä jatkajaa ollut.
 
Karjakkoa ei minusta tullut, mutta lehmä on elämässä mukana pysynyt. Se on antanut aihetta näytelmiini, keramiikkatöihini tai näkyy kodin sisustusesineissä. Pyörälenkeillä pysähdyn usein ihailemaan laiduntavia lehmiä ja tilavierailuille lähden heti, jos sellaisen vain bongaan. Ja jos jostain vielä uutta maitoa saa, niin on se suurinta herkkua!

Leena Saloniemi, Jämijärvi

Kuva:  Leena Saloniemi.  ITE-taidettani.  Lehmät keramiikkaan ikuistettuina