Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.

​Maskun seurakunnan Kirkkoherra Jouko Henttisen puhe
Maskun  Kylvön siunaamisessa su 5.5.2019 Kaiturin tila.

1.Kor. 3: 6-9
 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. 
 Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. 
 Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. 


Kasvien viljelyssä puhutaan kasvutekijöistä. Niillä yleensä tarkoitetaan kasvien veden-, ravinteiden, valon, lämpötilan tai hapen tarvetta. Paavali puhuu po. Korinttolaiskirjeessä myös kasvutekijöistä, tosin henkisessä tai hengellisessä mielessä. Tarvitaan pelto ja siemenet, istuttaja tai kylväjä, kastelija tai viljelijä mutta tärkein hänen mielestään on kuitenkin Jumala, joka antaa kasvun ja luo perusedellytykset kaikelle sadonkorjuulle. 
 
Paavalin kielikuva paljastaa, että jos uskoo näkymättömään Luojaan, ihmisestä ja koko luomakunnasta tuleekin tämän Luojan viljelypelto. Tätä peltoa kutsutaan elämäksi ja elämän tarkoitus on hyvän kasvattaminen ja toisille jakaminen. Elämä on näin ollen sekä lahja että tehtävä. 
 
Itsestäänselvyys elämänasenteena on suuri synti ihmisellä. Se johtaa ikävän usein kiittämättömyyteen,
itsekkyyteen, tyytymättömyyteen ja itsensä korottamiseen toisten yläpuolelle. Lisäksi se tekee ihmisen sokeaksi näkemään, kuinka sekä ihmiselämä että luonto ovat herkästi haavoittuvia. Tämän herkkyyden säilyttäminen kovien arvojen maailmassa tuntuu olevan entistä tärkeämpää. Ehkä tätä herkkyyttä voisi kutsua – Jeesuksen sanoja lainatakseni - lapsenkaltaisuudeksi.
 
Raamatun sanomalla on sama lähtökohta kuin pienellä lapsella konkreettisen ajattelun kautena: kaikki on aina jonkun tekemää: jos tuoli on puusepän tekemä ja kissanpentu kissaemon, niin kuka on tehnyt auringon ja tähdet, mistä puut ja kasvit saavat kasvusta. Näinhän lapset tivaavat vanhemmiltaan.
Meille aikuisille nämä kysymykset ovat lapsellisia ja naiiveja, koska me aikuiset (melkein) tiedämme niihin vastauksen. Sanon ”melkein”, koska mitä enemmän biologiset lainalaisuudet aukeavat tutkijoille, sitä enemmän heille myös syntyy vastaamattomia kysymyksiä! 
 
Maanviljelijät ja karjankasvattajat tietävät, kuinka paljon me olemme riippuvaisia luonnosta. Olemme sitä vieläkin apuvälineistä, lannoitteista, lääkkeistä tai kehittyneistä menetelmistä huolimatta. Kuinka hienoa, että meille on tehty ruoan hankinta helpommaksi mutta kuitenkin – me ”melkein” hallitsemme kaiken. Tämä ”melkein” vetää oikuttelevien satovuosien jälkeen hiljaiseksi ja nöyräksi. 

Jeesus käytti yksinkertaisia mielikuvia elämästä, kun hän kertoi ihmisille Jumalan näkymättömän maailman asioista esim. kuoleman jälkeisestä ajattomuudesta: Minun Isäni kodissa on monta huonetta. Koska en voi esittää parempaakaan, luotan Kristuksen kertomaan: maallisen elämän jälkeenkin minä olen, tunnen, rakastan ja koen yhteyttä, koska olen tullut kotiin, omaan kotiini. Kaikella on siis tekijänsä ja tällä tekijällä on persoonalliset kasvot. Koko elämällä ja olemassaolollamme on persoonalliset kasvot. 

Maa on ollut ennen meitä ja se jää meidän jälkeemmekin. Maa on meille annettu tehtävä ja lahja: muokkausta, lannoitusta, kastelua, sadonkorjuuta. Kun me viljelemme maata ja kasvatamme karjaa me samalla tunnustamme, että olemme hyvällä tavalla kiinni luonnossa. Viljellä ja varjella - niinhän Jumala ihmistä on kehottanut tekemään. Kaikki tämä on lahjaa Luojalta. Se on persoonallisen Jumalan lahja lapsilleen. 
 
Suuri vääryys on se, että me kyllä otamme lahjat vastaan mutta käännämme sen jälkeen selkämme "koska me muka tiedämme jo mistä lahjat ovat tulleet" ja sen jälkeen vielä riistämme luonnon pääoman tulevilta sukupolvilta. Me tosin tiedämme MITEN ne luonnon lahjat tai luonto ovat tulleet mutta emme tiedä MISTÄ tai MIKSI. Näiden kahden selitysmallin välillä on suuri ero! 

Koska elämä kaikessa laajuudessaan ja rikkaudessaan on meille annettu, on se meille lahjaa. Siksi kiitollisuus ja ihmettely ja ihailu ja rakastaminen ovat edelleenkin oikeita asenteita elämän suurten kysymysten edessä. Vain näiden asenteiden lisääntyminen ihmisissä, voi pelastaa maapallomme tuholta. 

Rukoilen, että Pyhä Henki synnyttäisi tällaisen mielen meissä jo täällä ajassa, koska kun kohtaamme elämän antajan päiviemme päätyttyä, ovat nämä asenteet ainoat oikeat. Kiitollisuus, ihmettely, ihailu ja rakastaminen ovat Hengen lahjoja, jotka annetaan lahjana niin kuin pelastava uskokin. Kaikki on siis lahjaa, kaikki, koko elämä. 
 
Jouko Henttinen
kirkkoherra
Maskun seurakunta