Valokuvakilpailun nettiäänestyksessä eniten ääniä sai Liisa Hännisen kuva: "Pantakin on vinksin vonksin, mutta eipä haittaa. Me on päästy mammalomalle!"
0 Kommentit
Kuvaäänestyksessä annettiin 125 ääntä. Lähes joka kuva sai jonkun äänen, mutta messujen ehdoton suosikki oli kuva jonka nimi on ”YHTEYS”. Kuvan otti Hanne Kankare viisi vuotta sitten, Nikulan tilan laitumella, Tarvasjoella.
1. Ensinnäkin olin yllättynyt, että kuvia tuli noinkin paljon ja ne olivat kauttaaltaan laadukkaita. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Siitä en yllättynyt, että rotuja niissä näkyi paljon, kuvakisa olisi saanut rotuharrastajat hyvin kuvamaan omia karjojaan. Mutta joka tapauksessa eniten kiinnitin huomioon kuvan tunnelmaan; miten lehmä esiintyy kuvissa ja miten sen luonne siinä näkyy. Ilmeikkyys, Hetken tilanne ja suhde myös hoitajaansa. Vasikkakuvat olivat tosi pirteitä. Kuvissa ei näkynyt kikkailua, vaan ne olivat kauttaaltaan rehellisiä. Luontosuhde ja sen merkitys kuvaajille kyllä yllätti - kuvissa oli tosi hienosti haettu ympäristöä mukaan! Maidontuotantokuvia olisi luullut tulevan enemmänkin, mutta navettaympäristö yms. on varmaan jo niin koluttu aihe lehdissä, etteivät kuvaajat antaneet sille niin suurta painoarvoa. Hyvä niin. Mitä sitten kuvissa ei saanut olla? Itse en lämmennyt koirakuville, joissa pääpaino ei ollut lehmissä, vaikka hyviä kuvia olivatkin - mutta pääpainon mielestäni piti olla itse lehmässä. 2. Aluksi täytyy tunnustaa, kun johtokunnassa tätä projektia käsiteltiin, etten uskonut suurta kuvatulvaa tulevan. Onneksi olin (taas) väärässä. Kun aloin kuvia valita, koitin aina kustakin kansiosta valita "parhaat" kuvat. Sitten suosikkikansiossa koitin ryhmitellä kuvat maisema, sivuprofiili, ryhmä, emä+vasikka, lehmä+ihminen/muu eläin, metsä/vesistö ja vasikka aiheiset kuvat. Sitten vaan karsintaa, että jäi 20 kuvaa jäljelle. Karsin kaikki kuvat pois missä oli jokin muu eläin mukana ja ihmisetkin suurimaksi osaksi pois, päähuomion halusin kiinnittyvän lehmään. 3. Valituksi tuli vain 10 kuvaa, mutta suosikkien löytäminen niiden joukosta osoittautui tällä kertaa jostain syystä erityisen vaikeaksi, kaikki on hyviä. Valintaperusteena oli liikkeen näkyminen, jokin toiminto/tekeminen kuvassa, eri vuodenaikojen huomioiminen ja löytyypä joukosta yksi kuva navetasta sisältäkin, sellaisia ei ole tainnut olla paljoa. Olen miettinyt kuvien käyttökelpoisuutta erilaisissa tilanteissa. Olen siis katsonut kuvia sillä silmällä että en tietäisi niiden ´otsikkoa´, eli miten kuvan ymmärtää ja mitä sillä halutaan sanoa ilman että se on laitettu jonkin tarinan tai otsikon alle. Muokkaa napsauttamalla tätä. Venla ja Valtteri Välillä ovat nuorimpia kuvakisan osallistujia. Lue tuore Alasatakunnan juttu heidän elämästään Voitoisten kylällä.
Olen elänyt 22 vuotta ylämaankarjani parissa. Joukossa, tekisi mieleni sanoa - niin tiiviisti olen ollut osa elikkojeni elämää, että ketunpoikaset ja kurjet pitävät minua yhtenä naudoista, leikkivät ja tanssivat kevätkarkeloitaan, vaikka seison muutaman metrin päässä lehmieni keskessä.
22 kertaa on vuosi kiertynyt laitumien ympäri, keväästä syksyyn, syksystä kevääseen. Olen oppinut nuuhkimaan sateita ja kuuntelemaan tuulia, lukemaan hiljaista naudan kieltä suoraan lämpimänä huokuvan emon kyljistä, aistimaan petojen läsnäoloa tai herkkutattien kasvua. Lehmät ovat opettaneet. Säässä kuin säässä, mihin vuoden- tai vuorokaudenaikaan hyvänsä, olen aina ihastellut sitä, miten sulavasti nautani kuuluvat ympäristöönsä, sulavat ja sulautuvat maastoon. Ne ovat. Ne sopivat ja sopeutuvat. Löytävät makuupaikat, ruohotupsut ja rapsutuspuut, hääräävät ja harrastavat, luuhaavat ja laiskottelevat. Elävät, olevat, lehmäilevät. Vuoden jokaisena päivänä. Kuva ja teksti: valokuvaaja Riikka Palonen, Köyliö Kuvaaja: Henri Hartikainen
35 v. maatilan kasvatti. Ostin 2014 Pietinmäki-tilan vanhemmiltani. Tykkään valokuvailla maatilan töitä ja eläimiä, kun ei oikein muille harrastuksille ole aikaa. Miten kuva on syntynyt? Hiehot lumessa on otettu Yuneec Q500 kopterilla. Minua häiritsi sen kalansilmälinssi, josta tuli kuvavääristymää (hiukan näkyy tuossakin kuvassa kaarevuutta) ja vaihdoin kopterin tuoreempaan malliin. Uudella en ole päässyt kuvailemaan, kun siinä oli vikaa ja sitä on koitettu korjauttaa milloin missäkin ja nyt se lähtikin saksaan korjattavaksi. Missä kuva on syntynyt? Pietinmäen tila, Mietoinen Meillä on 40-50 lypsylehmää + nuoriso. Lehmät lypsetään vielä vanhassa parsinavetassa, mutta siellä ne käyvät vain lypsyllä ja asustelevat olkipohjaisessa makuuhallissa. Kaikki eläimet haluttiin pehmeälle olkipohjalle hyvinvoinnin ja helpomman ulkoilutuksen takia. Lisäksi meillä on n. 40ha rantalaitumia, jossa nuoriso viettää kesät. Tilalla on noin 75hehtaaria. Peltoalalla viljellään erilaisia nurmia, viljoja, härkäpapua ja maissia. Hellyttävä hetki iltalypsyllä kun pääskysen poikanen lähti pesästään ensimmäiselle lennolleen päätyen vasikkaosastolle vasikan selkään. Siinä kohtasivat kaksi elämän alkua ja aivan kuin jotain salaisuuksia vasikan korvaan kuiskien siinä pääskynpoika istua keikkui. Vasikka hetkeksi sai siivet selkäänsä. Kuva: Merja Sahlman, maatalousyrittäjä, Ruvaslahti Kuvaaja: Arto Mäkelainen
Kuvan tarina: Kuvassa on kaksi nuorta kyyttöhiehoa, Olivia ja Onnetar. Kuvaan ei liity mitään sen suurempaa tarinaa. Yhdessä kasvaneet Olivia ja Onnetar ovat luonnostaan läheisiä kavereita ja tämä näkyy myös laitumella. Kuvanottohetkellä olivat hiukan kiinnostuneita samasta ruohotupsusta. Kuva on otettu osoitteessa Kirkkoahontie 115, Kajaani. Kyseessä on Kainuun ammattiopiston Seppälän opetusmaatilan laidun. Työskentelen itse mainitulla tilalla karjamestarina. Hei, minun tarinani :) 90-luvulla ystäväkirjat olivat suosittuja. Ne kiersivät koululuokassa kaverilta toiselta ja moni tyttö kirjoitti haaveammattini kohtaan opettaja tai parturi. Minä kirjoitin karjakko. Lehmä oli ehdoton ykköseläimeni heti koiran jälkeen. Kun muut kävivät ala-asteikäisinä ahkeraan ratsastustunneilla, menin minä tuttavaperheen navettaan. Sontakourujen tyhjentäminen, jouma-astioiden puhdistus ja lehmien harjaus olivat minun vastuutehtäviäni. Tietenkin kottikärryillä haettiin myös rehua monta kuormaa ja oli se raskasta hommaa. En enää muista montako lypsävää vanhassa parsinavetassa oli. Maito kulki katossa olevia putkia pitkin tankkiin ja vasikoilla oli omat karsinansa toisella puolella. Kesäaikaan karjan sai huutamalla saapumaan lypsylle, lehmän tsee, lehmän tse, lehmän tse. Pääosin karja koostui friisiläisistä ja aushire -rotuisista. Lehmät lähtivät muistaakseni hieman ennen EU:seen liittymistä. Pientila kun kyseessä oli eikä jatkajaa ollut. Karjakkoa ei minusta tullut, mutta lehmä on elämässä mukana pysynyt. Se on antanut aihetta näytelmiini, keramiikkatöihini tai näkyy kodin sisustusesineissä. Pyörälenkeillä pysähdyn usein ihailemaan laiduntavia lehmiä ja tilavierailuille lähden heti, jos sellaisen vain bongaan. Ja jos jostain vielä uutta maitoa saa, niin on se suurinta herkkua! Leena Saloniemi, Jämijärvi Kuva: Leena Saloniemi. ITE-taidettani. Lehmät keramiikkaan ikuistettuina Kuva on otettu kesällä 2017. Kuvassa on länsisuomenkarjan hieho Jesna ja sulhasensa, tällöin vielä kasvamassa oleva sonni, Niilopoiko.
Kuvatilanne oli sellainen että naudat olivat pihalla laitumella ja tulivat ihmettelemään ihmisiä portille. Heillä on aina ollut hyvin hellät välit, ja nuolevat toisiaan paljon. Mieheni on lähtöisin maitotilalta, mutta itselleni tuli ensimmäinen nauta vasta 2012. Meillä on nautoja ainoastaan ihan kotitarvekäytössä lihaksi ja maidoksi, ei tuotannollista toimintaa. Kuvan Niilo ja Jesna saivat tänä keväänä yhteisen vasikan, joka valitettavasti syntyi kuolleena. Mutta maitoisena lehmänä Jesna adoptoi kyyttökaksoset joita nyt hoitaa ja imettää. Susanna Rautio, Loppi |
Kuvien takaaTarinat ja muuta mielenkiintoista. Maaseutu, lehmät... Arkisto
heinäkuu 2020
Rakenna oma lehmäsiYksin tai ryhmän kanssa |