Teksti: Jussi Paarvala
Kesällä 2015 järjestettiin Seinäjoella Eläkeliiton liittokokous. Tuolloin aikaisin keväällä oli toiveena jäsenyhdistyksille, että he valmistaisivat paraatia varten lehmiä. Kun Soinissa jotkut henkilöt epäilivät julkisesti salaa, etteivät Soinin eläkeläiset saisi mitään aikaan. Tuolloin ryhmä Soinin eläkeläismiehiä päätti näyttää epäilijöille. Heidän yhteisellä päätöksellä todettiin, että lehmä tehdään. Tuumasta toimeen, miehet ottivat ison saavin, rullanpuolikkaan kanaverkkoa, ison määrän sanomalehteä ja liisteriä. Hankittiin väriaineita, Ayrshiren ruskeaa ja lumenvalkoista lateksiväriä. Tyhjillään olevasta Iironrannan kansakoulusta löytyivät tilat lehmäntekoon. Lehmä runkoa muotoiltiin kanaverkolla, päällystettiin liisterillä ja sanomalehtimassalla, jalat tehtiin puusta ja muotoiltiin, pää myös tehtiin kanaverkkoa, paperimassaa ja liisteriä käyttäen. Häntä tehtiin paksusta köydestä. Valmistettiin alusta pyörillä ja kiinnitettiin lehmä jalustaan. Koko komeus kruunattiin Unionin korvamerkinnöillä. Työryhmä uhrasi tekemiseen yhteensä noin sata miestyötuntia. Kesän 2015 paraatissa lehmä edusti Eläkeliiton Soinin yhdistystä nimellä Muru, varsin kunniakkaasti. Nyttemmin lehmä on saanut etuliitteen Sisu joka kuvaa hyvin pienen mutta sisukkaan Soinin ja samalla tekijöidensä, neljän miehen tahtotilaa. Tekijät ovat: Jouko Välimäki, Alpo Huvila, Seppo Saarinen ja Kalevi Laitila
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
Tule mukaan!Valmista ITE-lehmä tai sovella ohjeita kouluun tai harrastusryhmääsi - ohjeet ovat vapaasti käytettävissäsi. Tekemisen iloa! Lisätietoa [email protected] arkisto
tammikuu 2019
Kategoriat |