|
Osallistuin vastikään kutsuseminaariin, jossa saksalaiset ympäristöasiantuntijat ja maatalousasiantuntijat pohtivat naudan roolia ilmastomuutoksessa. Nopeasti kävi selväksi, että naudan todellinen rooli on hyvin erilainen, kuin naudalle sysätty paholaisenrooli ilmastomuutoskeskusteluissa. Selväksi kävi myös, että ilmastomuutoskeskustelua on vaikeaa käydä ja vielä vaikeampaa seurata. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportit ovat täynnä arvokasta informaatiota, mutta myös todella täynnä erilaisia lukuja, joissa luetellaan niin korkeita kuin matalia todennäköisyyksiä. Lukujen perusteella voi kehittää hyvin erilaisia ja vastakkaisiakin väittämiä. Kun on kysymys ilmastosta, voisi raporttia hyvin verrata säätiedotukseen. On tehty paljon faktojen kokoamiseksi, mutta ilmasto on ilmiönä niin monisyinen kokonaisuus, että tulos ei ole aina sama kuin ennuste. Tarkemmin tarkasteltuna ilmastopaneeliraporttien perusteella esitettyjen väittämien todenperäisuus on huomattavasti heikompi kuin sääennuste parin viikon päähän. Nauta on helppo pukea ilmastopaholaisen rooliin: Euroopassa peräti puolet maatalouden laskennallisista hiilidioksidipäästöistä tulee naudan metaanipäästöistä. Maailmanlaajuisissa laskelmissa toinen suuri paholainen on riisinviljely, jonka vuoksi naudan metaanipäästöille jää 30-40 prosentin osuus. Kuulostaa pahalta, mutta onko tämä totta? Totta se on silloin, kun jätetään paljon muita asioita huomioimatta. Tutkaillaanpas asioita tarkemmin: Ensimmäiseksi pitää katsoa kokonaisraameja: Vuodesta 1790 katsottuna maankäytölle ja maankäytön muutokselle (siis karkeasti sanottuna maataloudelle) laskettiin 36 % ilmaston hilidioksiidimäärästä. Lisääntyneestä energiankulutuksesta johtuen suhde näyttää vuodesta 2010 laskettuna erilaiselta: nyt enää 14 % ilmaston ylimääräisestä hiillidioksidistä johtuu ruoantuotannosta ja muusta maankäytöstä. Lopuista 86 % lähes kaikki on fossiilisten polttoaineiden käytön seurausta. Eli: Jos haluamme saada muutosta aikaan, pitää joka tapauksessa ja hyvin voimakkaasti saada hillittyä fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Toiseksi pitää katsoa tilastollisten menettelytapojen aikaansaamaa vääristymää. Raporteissa kaikki naudat lasketaan olevan yhtenäistä joukkoa, vaikka yksin Euroopassa naudat kasvavat hyvin erilaisissa olosuhteissa. Jokaisella maatilalla on omanlaisensa ympäristö ja tehdään erilaisia ratkaisuja. Tarkasteltaessa esimerkiksi yksittäistä rehu komponenttia soijaa, on Brasiliassa metsäpolton jälkeen kasvaneen soijan hiilijalanjälki kymmenen kertaa isompi, kuin Euroopassa kasvatetun soijan. Kotimaisen rypsirouheen hiilijalanjälki taas on kymmenes eurooppalaisesta soijasta. Voidaan siis todeta, että kyllä naudantuotannossa on ongelmia ja sitä kautta syntyy pistemäisesti suuri hiilijalanjälki, mutta suurin osa ongelmista aiheutetaan suhteellisen pienillä alueilla. Asian korjaamisen vaatisi, että ongelma-alueet nimetään selkeästi ja yksilöityinä. Kolmas vääristymä tulee laskentatavasta. Tarkkana lukijana saatoit huomata, että kirjoitin laskennalliset hiilidioksidipäästöt. Hämmentävä ilmiö keskusteluissa ja laskelmissa tulee siitä, että laskea voi vain mitä on tiedossa. Nautojen päästämä metaani on hyvin tutkittua ja tiedossa jo vuosikymmenet. Ei ilmastomuutoksen vuoksi vaan siksi, että tutkijat kiinnostuivat miten naudan aineenvaihdunnan tuottamaa metaania seuraamalla voisi optimoida rehuannoksia. Luonnossa metaania syntyy aina, kun orgaaninen aine hajoaa hapettomassa tilassa. Aina, kun metsän puu tai joku luonnon muu kasvi kuolee ja hajoaa, syntyy luonnon kiertokulussa jonkin verran metaania. Tätä metaania ei ole mitoitettu, eikä yhtä hyvin dokumentoitu, kuin lehmin pötsissä syntyvä metaani. Kun orgaaninen aine, eli kasvi tai eläimen ruumis hajoaa hapellisessa tilassa, syntyy muitakin kaasuja, enimmäkseen hiilidioksidia. Tämä on luonnollinen kierto: Ensin auringonvalon voimalla kasvit rakentavat hiilidioksidista orgaanisia aineita. Elämän loppuessa, orgaaninen aine hajoaa takaisin hiilidioksidiksi tai muuksi kaasuksi. Neljäs vääristymä tulee siitä, että hiilinielut ovat pitkälti unohtuneet keskustelusta. lmastopaneelien raporteissa hiilinieluilla on perinteisesti ollut pieni rooli. Tämä siitä syystä, että hiilinieluista ei voida sanoa paljoa suurilla todennäköisyyksillä, kertoi meille Tobias Reichert, Germanwatch-ympäristöjärjestöltä. Hiilinielun potentiaali on suuri, mutta suuria ovat myös arvioiden vaihteluvälit ja sitä mukaan ennusteen pieleen menemisen riski. Vaihteluväli on suuri toisaalta tiedon puutteen vuoksi, mutta myös, koska sitä voi toteuttaa eri tavoin ja eri toteuttamistavoilla on eri seuraukset. Esimerkiksi kasvisvaltaiseen ruokavalion siirtymisen CO2 säästöpotentiaali vaihtelee 0,7 Gt ja 8 Gt välillä. Jopa niin selvältä tuntuvan hiilinielun potentiaali, kuin metsittyminen vaihtelee 0,5 ja 10 Gt välillä. Tasapainoisen arvostelun kannalta ei saa unohtaa, että maataloudella ja erityisesti naudantuotannolla on tärkeä rooli myös hiilinieluna. Hiilinielu tarkoittaa luonnollisen kierron ensimmäistä puoliskoa: hiilidioksidin rakentamista orgaaniseksi aineeksi. Tarvitsemme naudan rehukasveja, erityisesti nurmea, jotta hiili sitoutuu maaperään. Nurmen hiusjuurella hiilidioksidi muuttuu monimutkaisen prosessin kautta mullan humukseksi. Rehukasvit sitovat hiiltä lyhytaikaisesti omissa rakenteissaan. Lähes kaikki minkä kasvissa näet on alun perin ollut hiilidioksidia. Hyvien ratkaisujen kannalta hankaloittava tekijä on, että vaikka IPCC.n raporttien lähtökohta on raportoida, eli todentaa asioita neutraalisti, niitä luetaan ja kerrotaan helposti syytöksinä. Lähtökohtaisesti raportit luettelevat tekijöitä, joilla ihmiskunnan elintavat ovat nostaneet ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksia. Ihmiskunnan määrän seitsekertaistuessa ja elinolosuhteiden noustessa on ilmakehän hiilipitoisuuden nousu tapahtunut huomaamattamme. Nyt olemme ikään kuin murrosikäiset, joille sanotaan: Kun juokset, tulee hiki ja pitää käydä suihkussa. Kun juhlit, on aamulla sotkuista ja olo kohmelo. Jos ajatellaan säätiedotusta, olisi varsin hassua, kun joku ottaisi ”kylmän rintaman törmääminen lämpörintamalle” henkilökohtaisena syytöksenä. Sen sijaan on viisasta ottaa myrskyvaroitus todeksi ja tutkia mitä voi tehdä sen eteen, että oma lähipiiri säästyy vahingoilta. Voi esimerkiksi tarkistaa, että kattokiinnitys on kunnossa eikä mitään turhaa loju irtonaisena ulkona. Tämän hetken ilmastokeskustelu on vielä melko kaukana omaan toimintaan kohdistuvilta teoilta. Sen sijaan, että miettisin mitä voin omassa lähipiirissä tehdä varmistaakseni yhteisen selviytymisen, ohjaan ongelman eteenpäin. Kommenteissa keskustelu auki, jatketaan ensiviikolla! Katja  Valokuvaaja: Tiina Jänönen
0 Kommentit
Lehmä ja ympäristöYli puolet uhanalaisista lajeista ovat riippuvaisia tai hyötyvät laiduntavista lehmistä. Moni hyönteinen saa alkunsa lehmän lannasta. Tärkeitä ravintolähteitä hyönteisille ovat myös laitumella olevat kasvit, kuten apilat. Lehmien kävellessä aamuin illoin laitumelta navettaan lypsylle, tekevät niiden sorkkien painatukset tilaa ketokasveille peltotien penkareella. Karjan laidunnus pitää kulttuurimaisemia avoimina, hoitaa meren lahtia ja järvien poukamia. Laidunnuksen loputtua, alueen valtaavat nopeasti reheävät kasvit, kuten kaisla ja ruoko. Ruo'on varjo syrjäyttää monen kasvin kasvun ja lintulajit lentävät muualle, häviten maisemasta. Karja ei paranna ainoastaan luonnontilaa, vaan parantaa myös peltomaan rakennetta. Karjan lanta nostaa maaperän humusrakennetta. Myös karjaa tarvitseva nurmikasvusto lisää peltomaan humusrakenetta. Humus pitää pellon maaperän kuohkeana ja toimii vesivarastona. Humus toimii kuin pesusieni. Se pystyy sitomaan paljon vettä ja luovuttaa kosteutta kuivina ajanjaksoina. Tämä mahdollistaa viljan kasvun myös sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä. Mikäli ilmasto muuttuu ennusteiden mukaan, tarvitaan siis peltoja, joissa on hyvä humusrakenne. Peltoja, jotka saavat säännöllisesti karjan lantaa ja kasvattavat karjan tarvitsemaa nurmea.  Kuva: Katja Korhonen
|
|
RSS-syöte