Kuten olet ehkä huomannut, olemme hiljattain laskeneet verkkokaupassamme osan tuotteistamme hintoja. Tämä muutos on pysyvä. Saimme toimitukset tuotteiden toimittajan kanssa rullaamaan ja välitämme saavutetun kustannusedun suoraan asiakkaillemme.
​

​Tässä valitsevien Black Friday huudahduksien keskellä tuntuu sopivalta ilmoittaa, että meillä ei ole tulossa alennuskampanjaa Black Fridayna, ennen joulua, eikä joulun välipäivinäkään.

​Oma mummoni päivitteli vielä vuosikymmeniä vuoden 1927 ja 1929 mustien perjantaiden jälkeen, miten pörssiromahduksen jälkeen menetettiin kaikki säästöt. Moni maatila menetti maansa ja yrityksiä meni roppakaupalla konkurssiin. Saksassa puhuttiin laukkaavasta inflaatiosta, sillä rahanarvon pudotus oli niin raju, että piti juosta palkkapussin kanssa kauppaan saadakseen vielä ostettua viikon tarpeet. En halua juhlista päivää, jossa tunnen väheksyväni mummon muistoa.

On muitakin syitä välttää Black Fridayn kaltaisia suuria alennuskamppanjoita. Kaupan pitää olla kannattavaa, jotta se pysyy pystyssä. Isoja alennuksia suurissa määrin pystyy antamaan vain, mikäli niin sanotuja normaalihintoja on nostettu paljon korkeammiksi, kuin mitä kestävä katelaskelma oikeasti vaatisi. Kamppanjaviikkoina saadaan siis isoja alennuksia sen takia, että muulloin ostavat asikkaat maksavat kohtuuttoman paljon. Tälläinen kampanjaorientoitunut hinnoittelu kiihdyttää kaupankäyntiä, mutta ohjaa ostokäytöstä pois kestävistä, harkituista, tarpeeseen perustuvista hankinnoista. Kun ostetaan hetken mielijohteesta, ostetaan jonkun verran "koska sitä voisi tarvita joskus" ja isolla todennäköisyydellä osa näistä tuotteista lojuu sitten myöhemmin ullakon nurkissa. Paremmin harkituilla ostoksilla on paljon varmempi paikka elämässäsi. Ostoksen perustuessa tarpeeseen, tavara palvelee sinua ja saattaa kestää pitkään käytössäsi. Riipumatta siitä, mistä ja miten tuote on valmistettu, on käytössäsi oleva ostos aina ympäristöystävällisempi, kuin kaapin nurkassa lojuva. Black Fridayn mietinnät vievätkin suoraan yrittämiseni arvokeskustelun ytimeen. Kaiken keskiössä on kysymys: Miten tuottaa ympäristöystävällisiä ja sosiaalisesti kestäviä tuotteita?
​

1. ​Onnenläntille avainasemassa on tuotanto joka samalla vahvistaa lähialueen työllisyysttä. Tämä siksi, että tällöin moni ympäristö- ja sosiaalinen pulma ratkeaa usein automaattisesti. Meillä esimerkiksi painotalot käyttävät ympäristölle- ja iholle ystävällisiä painomenetelmiä, eikä lapsityövoiman käyttöä tarvitse pelätä. Lisäksi lähietäisyyksiin perustuva tuotantoketju pienentää logistiikan ymäristökuormitusta. Lähialueena tulkitsen tässä, asiasta riippuen alueen melko suppeaksi ja toisissa asioissa laajemmaksi. Arvostan kovasti yhteistyötä joka syntyy tunnin ajomatkan sisällä kotoani. Sellaista on noin puolet valmistuksestamme. Siksi oli erityisen hienoa, saada Huittisissa valmistetut Tuikkuli-valopuut valikoimaamme.

​Laajempi lähialue on minulle Saksa, toinen kotimaani. Avoimuuden nimissä haluan huomauttaa, että saksalainen alihankkijani valmistaa osan tuotteista Puolassa, Saksan rajan läheisyydessä. Tuotteet postitetaan/kuormataan Saksassa, jonka vuoksi niitä saa virallisesti kutsua Made in Germanyksi. Kuullessani tästä, ajattelin ensin vaihtaa toimijaa, mutta koska kokonaisuus toimii oikein hyvin, pohdin, että tämä on ok yrityksen tässä vaiheessa ollessamme asiasta avoimia. 
​

2. Tiivis yhteistyö kuvaajien ja kuvakohteissa olevien maatilojen kanssa on tärkeää. Periaatteessa koko tuotannon avainajatuksena on parantaa maaseudun ja kaupungin välistä vuorovaikutusta tuomalla lehmien tuomaa iloa jokaisen ulottuville. Haluamme laittaa hyödyn kiertämään myös taloudellisesti. Vuosi 2022 alkaen sijoitetaan 10% liikevoitosta taide- ja maatilakehittämisprojekteihin.

Tänään keskiviikkona 17.11.2021 monella torilla Suomessa voit tavata maataloustuottajia ja ostaa tuotteita tuottajahintaan, eli sillä hinnalla, jolla tuottajat myyvät perunoita, munia, viljaa kauppaan tai elintarviketeollisuuteen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viisi kiloa perunoita myydään eurolla. Kymmenen kanamunaa puolella eurolla, lihakeittoannos neljälläkymmenellä sentillä ja hernekeittoa kymmenellä sentillä. Samaan aikaan pääsee keskustelemaan siitä, mitä elintarvikkeiden tuottaminen pelloilla ja eläinsuojissa tarkoittaa käytännössä ja miten reilu hinta muodostuisi.

​MTK:n laskelmien mukaan viljelijän osuus elintarvikkeiden kauppahinnoissa on sitä pienempi, mitä pidemmälle tuote on jalostettu. Kuluttajan maksamasta kolmen ja puolen euron olutlitran mallasohrasta tuottaja saa 4 senttiä ja 1,75 euron kaurajuoman kaurasta viljelijä saa seitsemän senttiä. Kanamunista ja maidosta noin kolmanneksen.  Epäsuhde on usein luomutuotteissa kaikkein suurin: yli viiden euron luomuruisleivässä tuottajan saama osuus on kaksikymentäyksi senttiä, vaikka viljan tuottajahinta tuplaantuisi, sitä tuskin harva kuluttaja huomaisi kauppakassissaan.
​

Moni maatila on akuutissa talouskriisissä, koska tuottajahintoihin ei tullut asianmukaisia korotuksia, vaikka lannoitteiden, rehujen, sähkön, polttonesteiden, koneiden ja rakennustarvikkeiden hinnat ovat kuluneen vuoden aikana nousseet nopeasti. Tilannetta pahentaa fakta siitä, että tuottajahintoihin ei ole tullut asianmukaisia korotuksia moneen vuoteen ja satovuodet ovat olleet haastavia. Viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana maatilat ovat laittaneet hurjasti energiaa ja panostusta siihen, että tuotanto optimoidaan ja kulurakenne minimoidaan. Tämä kortti on siis pelattu ja lisäksi monilla tiloilla on jo jouduttu ottamaan lainaa väliaikaiseen markkinahäiriöön ja siitä johtuvan kassavirtaongelman tasoittamiseen.

​Mietin hivenen kyynisenä, minkälaisia mahdollisuuksia hinnannostoihin Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä, Päivittäistavarakaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto visioivat tämän päivän paneelikeskustelussa. Oletan, että tänään- niin kuin niin usein aikaisemminkin vedotaan pitkäaikaisiin sopimuksiin ja maailmanmarkkinahintatasoon, jonka kanssa joudumme kilpailemaan pienessä Suomessa. Viimeiset kaksikymmentä vuotta, on suomalaisessa elintarviketuotannossa valinnut kummallinen itsestäänselvyys siihen, että raaka-aineet ostetaan hintaan, joka nojaa maailmanmarkkinahintaan. Tämä perustellaan EU-jäsenyydellä. Sama EU jäsenyys kuitenkin mahdollistaa itävaltalaisille tuottajille tuottavan viljelyä alppimaan haastavissa olosuhteissa.
​

​Meillä on yksi maailman haastavimpia ilmastoja ruoanviljelyyn, meillä on korkeimmat standardit ja odotukset viljelyn ympäristöystävällisyydestä ja tottakai eläinten hyvinvointi on äärimäisen tärkeää, mutta silti maataloustuottajalle maksetaan sen mukaan miten muualla myydään. Jos samaa logiikkaa sovellettaisiin muilla aloilla, niin Mercedes Benz autoja myytäisiin Toyota Yariksen hinnalla. Se olisi kuluttajille kieltämättä hurjan kivaa ja autoja menisi varmasti hyvin kaupaksi mutta Mercedes Benzin tarina loppuisi nopeasti. Vaikka jokainen vakaavarainen tuotantoala selviää lyhyen ajan tuotantohinnoista, jotka eivät vastaa kustannusrakennetta on selvää, että pitemmän päälle selviävät vain sellaiset tuotannot, joissa myyntihinta kattaa tuotantokustannukset ja tuottaa lisäksi sopivasti ylijäämää, niin kutsuttu voittoa. Ilman voittoa ei ole resursseja kehittämään toimintaa, eikä turvapuskuria, jolla reagoida heikompiin vuosiin, sään tai maailmaan yllätyksiin.

​Muussa kuin ruoantuotannossa on itsestäänselvyys, että kysyntäpiikki tai muut haasteet oikeuttavat hintojen nousun. Tätä olemme pandemiavuosina voinut nähdä monissa ja hyvin yllättävissä paikoissakin. Kun juuri nyt olemme  pandemianaikaisen lockdownin myötä nähneet, miten tärkeää kotimainen tuotanto on, miten on mahdollista, että alkutuotannon hinnat eivät saa seurata kustannuksien nousupainetta?
​

Yksi syy lienee se, että poliittinen tahto mataliin elintarvikehintoihin on iso. Ihan ymmärrettävästä syystä: matalat elintarvikehinnat varmistavat, että kaikilla on syötävää tulotasosta riippumatta. Toinen etu on se, että matalat elintarvikehinnat vapauttavat rahaa muuhun kulutukseen, mikä pitää talouden rattaat pyörimässä.

​Kaupalle taas matalat sisäänostohinnat mahdollistavat paremmat katteet, jolla voi rahoittaa uudistuksia ja isoja alennuskampanjoita. On itsestäänselvää, että kaupalla on sisäänrakennettu mekanismi ostaa mahdollisimman edullisesti. Tämä toki pätee kaikkiin tuoteryhmiin. Suurin ero ruoan alkutuotannosta muun maailman tuotantoon on se, että muu tuotanto voi yksinkertaisesti panna ovet kiinni, jos kauppaehdot eivät ole riittävän hyvät. Se on yrityksen tasolla ikävää, mutta eettisesti mutkatonta. Näin kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat toisistaan. Jos kauppa haluaa tiettyä tuotetta, niin on selvää, että pitää löytää ainakin yksi valmistaja, jolle tuotantokustannuksien rakenne vastaa kaupan ja kaupan asiakkaiden maksuvalmiutta. Jos tuote on kysytty ja sitä tarvitaan paljon, niin kauppa hyötyy siitä vain, mikäli usea valmistaja pystyy valmistamaan sitä kustannusrakenteen puitteessa.
Maataloustuotannon suhteen asia on toisin. Maataloustuotteiden valmistusta ei voida noin vain lopettaa. Sehän tarkoittaisi, että ruoan sijaan tuotetaan nälkää. Nälän tuottaminen on eettisesti miltei mahdotonta ajatella.

Loppupäätelmänä voidaan todeta, että koska alkutuottajat kantavat suurta eetistä velvoitetta, tarvitsisi toimiva kaupankäynti alkutuotannon kanssa uudenlaiset eettiset lähtökohdat. Tahtotilan lisäksi kaivataan sopimuskulttuuria, jossa tiedossa oleva kustannusrakenne muodostaa tuottajahintojen minimitason.
​Onko tänään se päivä, kun alkaa ruokatuotannon uusi eettinen sopimuskausi?
 
https://www.mtk.fi/-/reilustikotimaista
Paneelikeskustelua sai seurata MT livinä. Tässä yhtenveto:https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1642021

Jos finaalipaikka saavutetaan ja kirja pääsee mukaan julkiselle ehdokaslistalle, voisin tyynenä todeta, että tämän takia kirjan yksityiskohtia hiottiin suurella antaumuksella. Kirjaimia, kappaleita, asettelua, kaikkea mietittiin ja kokeiltiin eri ikäisten lukijoiden näkökulmasta. Itse tarina, päivä maitotilalla oli sellaisenaan olemassa, eikä sen kanssa kikkailtu. Sen kohdalla mietittiin lähinnä, kuinka monta yksityiskohtaa lukijalle voi antaa. Havahduimme haasteeseen, että kun lukijat ovat monen ikäisiä, on yksityiskohtamäärien vastaanottokapasiteetti eri ikäisillä todella eriävä. Siinä missä alakouluikäinen voi riemastua uudesta tiedonjyvästä, voi eskarilaisen kiinnostus lopahtaa. Kirjan isot kuvat vievät kuitenkin tarinaa eteenpäin itsenäisesti. Päätin luottaa lukijoihin ja syntyi kirja, joka voi kasvaa lapsen iän mukaisesti. Nuorempien kanssa katsellaan kuvia ja luetaan sana ja lause sieltä täältä. Kouluikäiset voivat lukea itse, paneutuen myös tekstiin. Ensin keskitytään kuviin, myöhemmin kirjasta löydetään tekstin ja tietolaatikoiden myötä yhä uudestaan ja uudestaan jotain uutta. Aikuisellekin kirjassa on paljon uutta tietoa. Erityisen ilahduttavaa oli huomata maatalousalan ammattitapahtumassa KoneAgria messuilla, että alan opiskelijat ostivat kirjan itselleen ”koska näkee niin hyvin, miltä nykyajan navetassa näyttää”.  Koneagriassa sain kuulla myös parhaan palautteen ”Olen lukenut monenlaisia kirjoja maataloudesta lapsille, tämä on ensimmäinen, jossa asiat on niin kuin pitäisi”.
​

Tuntemattoman kustantajan, tuntemattomien tekijöiden ja aiheen, joka on kaukana muodissa olevista mielikuvitusmaailmoista, on vaikeaa päästää suositulle palkintolistalle. Tutkiakseni onko olettamani totta, tutkin yön pimeässä  aikaisempien Finlandia ehdokkaiden listoja. Listoilla paistattelevat suurien kustantamojen nimiä kuten WSOY, Otava ja Lastenkeskus. On kuitenkin myönnettävä, että voittajaksi julistettiin useampina vuosina S&S eli Schildts & Söderströmin suomenkielisen linjan kustantamia kirjoja. Vähemmänkin tunnettuja kustantamoja tulee vastaan aina silloin tällöin: vuonna 2014 Books North kustantama ”Puiden tarina” ja vuotena 2012 Robustoksen kustantamo ”Kirkkaalla liekillä”.

Kautta aikojen eläimet ovat olleet suosittu aihe lastenkirjoissa. Useimmiten toki, ihmisten vaatteissa tai ainakin ihmisten puuhia puuhaamassa. Lasten tunnepeilinä tai ihmismaailman selittäjinä eläinhahmot toimivat vuosikymmenestä toiseen ja pääsevät säännöllisin väliajoin Lasten ja Nuorten Finlandia ehdokaslistalle. Vuonna 2019 tästä genrestä nostettiin jopa kaksi kirjaa kuuden ehdokkaan joukkoon: Tomi Kontion ja Elina Warstaan ”Koira nimeltään Kissa tapaa kissan” sekä  Kaija Pannulan ja Netta Lehtolan  ”Kettujuttuja – Kolme hännäkästä tarina”.  Vuonna 2018 listalle pääsi Sanna Sofia Vuoren ja Linda Bondestamin hellyttävä tarina  ”Muna”, vuonna 2017 Mauri Kunnaksen ”Koiramäen Suomen historia” ja 2014 Katri Kirkkopellon ”Pik”.

​Mietittäessä, mistä lapset saavat tietoa eläinten oikeasta elämästä ja olemuksesta, löytyy viimeisten kuuden vuoden ehdokaslistalta kaksi valopilkkua: Viime vuonna Laura Ruohosen, Erika Kallasmaan ja Petri Kumelaan ”Otus opus. Runoja ja todellisuutta pienistä eläimistä"  ja vuonna 2015 Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin ansiokas kirja ”Nakki lautasella – mistä ruoka tulee”. 
 
Mikäli Irina ja Nailon Piit pääse Junior Finlandian ehdokaslistalle se olisi riemukasta. Se kertoisi, että ihmisiä kiinnostaa yhä mitä maatiloissa tapahtuu, vaikka harva enää asuu navetan vieressä. Jos Irina ja Nailon Piit-Yllättävä päivä maitotilalla ei tule valituksi, niin hartain toiveeni olisi, että Kai Vainiomäen ”Mitä eläimet miettivät” on ehdokkaiden joukossa. Kain kirjassa pohditaan hauskasti eläinten ja ihmisten älykkyyden ja käytöksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Vaikka kirjassa ei kerrota tuotantoeläinten hämmästyttävästä käsityskyvystä, rohkaisee se lapsia seuramaan ympäröivien eläinten käytöstä ja tekemään itsenäisiä päätöksiä niin eläinten kuin muidenkin asioiden suhteen.
/Katja
​

Tänään aamulla äitin kanssa soiteltiin käyden läpi päivän työtehtäviä. Lopetimme ja alkoi Finlandia ehdokkaiden julkistuksen live striimi. Äiti soitti heti perään ja totesi "Ei tarvii jännittää, kun eihän kirja voi olla ehdokkaana kun ehdokkaat ovat paikanpäällä ja ovat saaneet tiedon tottakai etukäteen!" Näin sitä ei työntouhussa tule aina ajatelleeksi pieniä yksityiskohtia. Yrittäjä ei aina nuku, mutta tämän yön äiti olisi kyllä voinut nukkua. Jännittämisen tuloksena ei Finlandia ehdokkuutta, MUTTA teille nyt tämä blogiteksti, haha.Tämä on kyllä huippua meidän äiti-tytär yrityksessä, kun tällaisetkin kommellukset hyvässä ja pahassa voi jakaa keskenään ja elää hetket yhdessä!

Nyt äiti päikkäreille ja lukioille toivotetaan elämyksellistä loppuviikkoa.
​/Tanja

Kurkista Irina ja Nailon Piit kirjan kansien väliin: http://media.kirjavalitys.fi/onix/media/2752804 
Osta kirja: www.onnenlantti.fi/product/1/irina-ja-nailon-piit--yllattava-paiva-maitotilalla-kirja
Finlandia ehdokkaat lasten-ja nuorten kirjallisuus 2021: ​kirjasaatio.fi/finlandia/lasten-ja-nuortenkirjallisuuden-finlandia

Viimeiset kaksi viiikkoa on täällä blogin puolella pohdittu isojakin asioita, mutta tänään vuorossa kevyempää lukemista. Vuoden 2019 Raision kirjaston kirjoituskilpailuun tullut, sittemmin palkittu kirjoitus- piristämään sun päivää!
​