Onko sinulla pitkään hautunut unelma tai haave joka on kummitellut pitkään sisimmällä sydämessäsi? Törmäsin vastikään Salon Veturitallissa loistavaan vaihtoehtoon päästä toteuttamaan pitkäaikaisia haaveita. Olimme mieheni kanssa viemässä autoa biokaasuremonttiin kun hoksasin, että samalla kun ollaan Salossa, voisin piipahda Salon taidemuseolla. Petri Ala-Maunuksen näyttely La-La-Land olisi enää muutaman päivän esillä, eli nyt olisi viimeinen hetki katsoa mitä mielikuvitusmaan kutkuttavan nimen takana piilee. Mieheni kävi siinä välissä Nesteen kahvilla lukemassa rauhassa päivän lehden. Parisuhteen winwin-hetki. ​

Kenties voisimme paremmin ottaa nämä pienet hullut äänet vakavasti uudesta lähestymiskulmasta. Nimittäin tuon rämpyttävän soittajan ja kahelin näköisen miehen esitys harmonisten puulaaksojen keskellä kohensi minulle ihmeellisellä tavalla koko taidenäyttely elämystäni. Sen jälkeen kun olin nähnyt rokkarin, olivat isot kuvat puista ja maisemista minun silmissäni paljon mielenkiintoisempia.  Myös ripustetut pienet kuvaelmat heräsivät uudella tavalla henkiin, vaikka ne sopivat erilaiselta tyyliltä jo valmiiksi erinomaisesti kokonaisuuteen. 
​
​/Katja

Alla videossa pieni pätkä Petri Ala-Maunuksen näyttelyn La-La-Land tunnelmaa. 

Joulu on kulman takana ja vuosi 2021 lähenee loppuaan, nyt onkin hyvä aika ottaa pieni katsaus taaksepäin ja katsoa millainen vuosi on ollut meille Onnenläntillä.  
​

Tammikuussa Katjan yritys FinDe laajeni ja Tanja aloitti osa-aikaisesti työt yrityksessä. Tästä alkoi äiti- tytär yrityksen yhteinen taival. Ensimmäinen iso projekti oli Marraskuussa 2020 julkaistun Irina ja Nailon Piit- kirjan saaminen yleisön tietoisuuteen. Kirjan myötä syntyneen verkkokaupan (silloin www.lehmakirja.fi)  kehitys vei useita työtunteja ja vaati muutamia harmaita hiuksia.  
​

Maailmantilanteesta johtuen siihen astinen yrityksen päätoimiala näyttelyt olivat peruuntuneet ja näyttelytoimintamme olikin tauolla koko alkuvuoden. Energiaa kanavoitiin muualle. Kesäkuussa selvisi mihin. 

Huhtikuussa yksi huippukohta oli lukuviikko, jolloin lahjoitimme kolmelle koululle luokkasetin Irina ja Nailon Piit kirjoja. Eli yhteensä 60 kirjaa pääsi lukuisien lasten luettavaksi.  Oli aivan ihana saada lapsilta palautetta kirjoista! Toukokuussa verkkokaupan nimi muuttui, ja syntyi Onnenläntti.  

23.6 Katjan pitkäaikainen unelma lehmä aiheisista sisustustuotteista näki päivänvalon. Ensimmäiseksi kuvaksi tuotteissa valikoitu Onnenlänttiin sopien Katja Korhosen kuva “Onnenhetki".  Juhannuksena vietimme ihanaa perheaikaa samalla kuvaten uutuustuotteita mökillä. Pilke silmäkulmassa syntyi myös meidän juhannusvideo. Äiti-tytär yrityksen parhautta! 

Heinäkuussa julkaistiin  kesäkuvat: Rinnakkaiseloa, Ternimaitobaari ja Lapinlehmä Vieno.  Onnenläntti brändi löysi ihmisten luokse. Kesän tunnelmaa ja sen mukaisesti markkinoita. Osallistuimme Lappeenrannan, Rauman ja Tampereen kansainvälisiin suurmarkkinoihin. Kävimme myös monta toripäivää mm. Salossa, Porissa, Yläneellä, Raumalla ja Pyheellä. Jokainen päivä  täynnä useita mielenkiintoisia kohtaamisia. 

25.7 ja 1.8 tuli viihdoin odotettu katkos näyttelytauolle. "Jos lehmät puhuisivat” näyttely Kaukolan Kartanossa. Ihana tunnelma, Barokkimusikkikonserttia myöden. Yksi vaikuttavimmista näyttelypaikoista tähän asti. Elokuussa Blogi näki päivänvalon! Siitä lähtien täällä on kirjoiteltu enemmän ja vähemmän tosissaan joka keskiviikko. 😊 

Syksyn alkaessa markkinat vaihtuivat messuihin. Tampereen Asta-messut olivat Onnenläntin ensimmäiset messut. Siellä oltiin yhteisvoimin ja siitä jäikin varsin hyvä muisto. Tuotteet herättivät paljon mielenkiintoa ja Onnenläntin goodie bagit vietiin käsistä. Syksyn uutuuskuva “Minä olen” julkaistiin verkkokauppaan syyskuun lopussa. Lokakuussa otimme Tuikkuli-tuikkupuut myyntiin. Lokakuun alussa julkaistiin myös Irina ja Nailon Piit kirjan e-kirja. E-kirja tuotti alusta lähtien paljon harmaita hiuksia, vaikka sen ensin kuviteltiin olevan helppo nakki...
 
Lokakuun ehdoton huippu oli KoneAgria messut, jotka päästiin järjestämään kahden vuoden tauon jälkeen! Yhtenä ohjelmakohteena siellä oli meidän rakentama ”Lehmät Duunissa”- näyttely. Irina ja Nailon Piit- kirja sai arvostusta ja kävimme monta inspiroivaa keskustelua. Sisustustuotteiden vastaanottoa Katja jännitti ammativäen joukossa, mutta turhaan. Sisustustuotteet ja Lehmät Duunissa- näyttely herättivät paljon ihastusta. 

Tärkein päivittäinen tehtävä on ollut joulunajan markkinointi. Opimme ja opiskelimme paljon verkkomainonnasta ja Facebookin saloista. Talven kuvat Aamulypsylle ja Yömyssy julkistettiin marraskuun alussa. Pitkään mietimme, että löytyykö meiltä resursseja tuoda uusia kuvia talveksi. Onneksi uskalsimme, sillä vaikka myynnillisesti emme vieläkään ole lähelläkään optimia, ovat kuvat olleet erittäin tykättyjä ja selvä askel eteenpäin.  Onnenläntti brändiä vahvistettiin ja loimme sille omat facebook- sivut ja joulukuussa syntyi myös uusi @onnenlanttisisustus Instagram tili. Joulukuussa on ollut monta kohokohtaa:  Heti alussa avattiin saksankielinen verkkokauppa FinDe Keski-eurooppaan. Katjalle asia oli tunnetasolla yllättävän iso. Toiminta kahdessa kotimaassa ja paikka, jossa saa vapaasti hehkuttaa Suomi-innostuksesta. Toinen kohokohta on ollut vuoden 2022 näyttelytoiminnan käynnistyminen. Vaikka kaksi isoa näyttely Saksassa on ehditty jo perua pandemian vuoksi, saatiin kesänäyttelyaikataulu vahvistettua kesä/heinäkuussa 2022 Kalajokeen, Kokkolaan ja Kaustisiin! 

Katja sitoutui Mynä-Mynä maan tuottajamaailman luotsaamiseen. Tarkoitus on tehdä yhteisvoimin alueen tuottajien kanssa huone, jossa kävijä voi aistia maatilan monia ulottuvuuksia. Hieno päätös vuoden 2021 tuotannolle on Piia Tuomisen sanattoman e-kirjan ”Ensimmäinen seikkailu” kustantaminen. Ihana kirja. 

Äiti tuli vaihto-oppilaana Suomeen, rakastui, muutti Suomeen pysyvästi. 
Tuli ensimmäinen lapsi, toinen ja kolmas.  
Äiti ja iskä erosivat, mutta Suomi oli jo voittanut äidin sydämen. 
Äiti on asunut Suomessa nyt yli puolet elämästään. 
Me lapset olemme kaikki kasvaneet Suomessa. 
​​

Puhumme äidin kanssa aina saksaa. Juhlapyhinä meillä on ollut joitakin Saksasta pohjautuvia traditioita, esimerkiksi ensimmäisenä päivänä kun aloitin koulun sain ison käärön herkkuja! Muita isompia eroavaisuuksia ihan arjessa, ei ainakaan itsellä tule nyt mieleen.
 
Iloinen oli tyttö ensimmäisenä koulupäivänä, kuten kuvasta näkyy...​

Yrityksessä tämä näkyy melko paljon, sillä onhan se osa molempia meitä. Suomen kielen ollessa kieliopillisesta niitä haastavampia kieliä, on äidillä jonkin verran kirjoitusvirheitä ja minun työrooliin kuuluukin osittain tekstien oikoluku. Äitiä se välillä turhauttaa, mutta musta sekin on osa meitä!  
Saksan kieli tuo oman haasteensa ja hidasteen Suomen puolella, mutta on mahdollistanut paljon, kuten verkkokaupan avaamisen saksankielisiin maihin. Onnenläntin saksankielinen sivu fin-de.com avattiin viime viikolla ja tästä ollaan innoissamme!  
​
Lisäksi kontakti Saksaan on ollut meille tärkeä: Suurin osa tuotteistamme suunnitellaan Suomessa, valmistetaan Saksassa. Myös Jos Lehmät Puhuisivat- näyttely on vieraillut sekä Saksassa  ja vierailee siellä taas ensi vuonna.
​

Ymmärrätkö tai puhutko saksaa? Haluatko muuten vain fiilistellä miltä se kuulostaa? Voit käydä kuuntelemassa äidin ja hänen ystävän Birgitan podcastissa jakson, jossa he keskustelevat juurikin joulun eroista Suomessa ja Saksassa. Podcastiin tästä.
 
Ja nyt haluan toivottaa sinulle aivan ihanaa joulun aikaa! ​

Meillä oli kotona asuessani aina eläimiä. Olen ollut todella eläinrakas. Saimme seitsemän teurastukselta pelastettua kanaa ja istuin niiden kanssa useita tunteja. Ei mennyt kuin muutama tunti, ennenkuin niillä oli omat nimet ja tunnistin niiden luonteenpiirteet, vaikka aluksi ne näyttivätkin aivan samoilta, valkoisilta kanoilta. Kanoista tuli nopeasti minulle rakkaita ja varsinkin lempparikanojen kuolema otti pientä tyttöä todella koville.
​

​No nyt nostalgisuudesta itse asiaan. Eläimet ovat minulle hyvin tuttuja, lehmät vähemmän. Muistan äidin unelmoineen yhdestä lehmästä ja vaikka olin eläinrakas niin lehmä oli minulle kovin etäinen: ”Lehmä? Mitä me muka tehdään yhdellä lehmällä?” Muut eläimet tulivat meille kun innostus oli melkoista, mutta muistan että tämä innostus ei saanut minulta vastakaikua. Ja eipä meille ikinä tullut lehmää. Muutin kotoa, kaikkein vähiten mielessä lehmät.

Yhtenä päivänä äiti kertoi innoissaan, että hän on tekemässä ”Jos lehmät puhuisivat näyttelyä”. En oikein ymmärtänyt ajattelin vaan että: ”Aa kiva” Mutta rehellisesti, en yhtään tajunnut, että mikä tämä näyttely oikeasti olisi ja vielä vähemmän sen syvempää tarkoitusta. Vuoden päästä tilanne olikin aivan eri, näin äidin ajatuksen konkreettisesti. Näyttely oli valmis.  ”Aa kiva” muuttui, nyts se oli ”WAU äiti!”. Näin kuvia näyttelyn avajaisista Berliinistä ja silloin ymmärsin. Kuvista näin miten mielenkiintoisia eläimiä lehmät ovat. Ymmärsin, miten iso projekti kyseessä oli ollut. Itse en tässä vaiheessa kuitenkaan muuta, kuin katsonut sivusta ja ihaillut projektia. Olin etääntynyt lehmistä ja äitini näyttely oli ensimmäinen askel siihen, että kiinnitin syvempää huomiota lehmään.

Sitten äiti kirjoitti lehmistä kirja. Ensimmäisen kerran kuultuani olin taas linjaa että ”Aa kiva”. Tiesin, että äiti rakastaa kirjoittaa kirjoja ja siksi iloitsin. Mutta toistamiseen, myönnän että en todellakaan nähnyt hänen visiotaan. Päästessäni lukemaan ensimmäistä versiota, olin taas että ”WAU, täähän on ihana”. Niin vain lehmät pääsivät taas yllättämään, siinä mitä kaikkea niistä ja niiden ympäriltä löytyykään. Tässä vaiheessa oikoluin tekstin auttaakseni hieman. Eikä kauaakaan kun ajatus syntyi, että voisin auttaa häntä somen kanssa. Sittemmin tilanne eskaloitui, ja teimme työsopimuksen.

Ensimmäisenä tein meille oman instagram tilin. Aloin seuraamaan siellä monen tilallisen profiilia (löytyy niin monia kivoja!). On ollut erityistä huomata miten hyvälle päälle ihan vaan päivittäinen lehmäkuvien selaaminen saa, jos vertaan sitä esimerkiksi omaan henkilökohtaiseen profiiliini. Lehmät ja maatilan kuvat säteilevät rauhaa, elämää ja inhimillisyyttä. Lisäksi minulla on ollut meidän ”Onnenhetki”- lehmätaulu työhuoneessani. Kuva on minulla mustavalkoisena ja todella yllätyin miten paljon iloa se minulle välittää. Huonoina päivinä katson kuvaa ja se tuo minulle aina hieman lämminhenkisiä lehmän hermoja!

Kaikenkaikkiaan en ole aiemmin ymmärtänyt miten paljon tunteita lehmät välittävät. En ole oikein kiinnittänyt niihin huomiota, kuten ei varmasti moni muukaan nuori aikuinen. Kannattaa kuitenkin, anna lehmille mahdollisuus! Ihan vain se, että nään lehmiä laitumella, piristää päivääni ja rauhoittaa mieltäni.

Hei nuori aikuinen. Seuraavan kerran kun tuntuu että elämä on hurlumheita ja olet tunnemyrskyssä: Katso lehmäkuvia ja rauhoitu, nautitaan mekin elämän pienistä iloista. Nyt lehmän hermoja; it`s gonna be alright!
/Tanja

Lehmä ihan tutkitusti olemuksellaan rauhoittaa ja sitä käytetään esimerkiksi terapiassa. Eläinavusteissa terapiassa ja kuntoutuksessa lehmien  vahvuus on stressantuneen ihmisen rauhoittuminen, ja maadoitaminen tähän hetkeen. Burnout-hoidossa ja ennaltaehkäisyssä lehmät ovat tehokkaampia avustajia  kuin hevoset ja koirat. Lehmissä oleva lempeyden impulssi on niin vahva, että sosiaalisesti häirintyneet lapset ja vangit voivat oppia väkivallatoman elämään.  Lukulehmät taas auttavat ekaluokalaisia lukemaan. Lehmä kuuntele nuorta lukija rauhallisesti,  sen edessä jännitys laukea ja yksi kaksi lukeminen alkaakin sujua.  

Kaksi artikkelia aiheesta:
www.maaseutumedia.fi/elainterapia-yksi-vaihtoehto/
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lehmat-opettavat-helsinkilaisnuorille-etta-aggressiivinen-kaytos-ei-kannata/1851638#gs.acjjr8
​
(Tiesitkö- tietoiskusta voitaisiin kirjoittaa joskus tulevaisuudessa vielä avaavampi teksti, aihe on super mielenkiintoinen ja siitä löytyy asiaa vielä paljon laajemmin. )​

Aamulla herään ja otan kameran käteen. Olen tehnyt niin jo monena aamuna reilun vuoden ajan. Aamu on raikas, hieman viileä. Ei varmasti mene enää monta päivää ennen kuin ensimmäiset hallayöt tekevät paluunsa.

​Elämme kesän ja syksyn taitteessa. On sadonkorjuun aika niin pelloilla, puutarhassa kuin metsässä ja villissä luonnossa. Hiljaiseksi aamua ei voi sanoa, mutta lintujen ääniä on paljon vähemmän kuin viime viikolla. Silloin pääskyset tekivät vielä villejä harakiri-solmuja yläilmoissa. Näköjään useimmat pihapiirin pesueista ovat lähteneet viikonlopun aikana kohti lämpimämpiä maita.

Tänään on juuri oikea päivä tehdä uusia havaintoja Kiitoslehdosta. Kiitoslehto on noin 50 x 100 metrin alue eli noin puolen hehtaarin kokoinen metsälehto kotitaloni vieressä. Viime kesänä siellä tehtiin sovellettu päätehakkuu. Lähes kaikki suuret tukkipuut korjattiin pois, mutta pieniä jätettiin paljon enemmän kuin mitä tänä päivänä on tapana. Oksista muodostettiin kekoja, joita ei tavallisen tavan mukaan haettu pois, vaan  keot jätettiin eläimille suojaksi. Toimenpiteen seurauksena synkkä kuusimetsä muuttui lehdoksi: alueella näkyy nyt enimmäkseen lehtipuita, runsaasti valoa ja pieniä havupuita. Nimesin alueen Kiitoslehdoksi, koska samoihin aikoihin syntyi ensimmäinen lapsenlapseni.

Lapsenlapsen syntymä herätti minussa ennennäkemätöntä kiitollisuutta, mutta myös monenlaisia ihmetyksen tunteita. Uudet ulottuvuudet pyörivät mielessäni. En ollut enää yksilö vaan osa ketjua. Tämä ei ole vain sanoja, se oli vahva tunne kehossani. Tuntui kuin ajatukset suuntaisivat saman aikaisesti pitkälle tulevaisuuteen kuin myös menneisyyteen. Lapsi kasvaakin siinä  maaperässä, jonka meidän perheemme ja hänen isänsä perhe ovat muokanneet valoineen ja varjoineen.

Saan nauttia siitä, miten edelliset sukupolvet ovat tätä maapalaa hoitaneet. Nyt jatkan ketjua, haluan hoitaa Kiitoslehtoa. Aloitin tutustumalla tarkemmin siihen, mitä puiden siimeksessä tapahtuu. Siksi olen nyt vuoden verran lähes joka aamu tehnyt pienen kävelyn Kiitoslehdon reunoja pitkin, astunut ojan yli ja havainnoinut kameran linssin läpi, mitä siellä tapahtuu. Yllätyn joka kerta. Löydän jotain, josta en tiennyt. Monimuotoisuus puolen hehtaarin metsässäni on häkellyttävä. Monenlaisten kasvien, lintujen ja hyönteisten ohella poluilla on tullut vastaan susi ja ilves, mäyrä, mäyräkoira ja kettu. Valkohäntäpeura, kauris, kotka, rusakko, metso, huuhkaja, pöllö, sepelkyyhky, palokärki. Toki ei aina silmästä silmään vaan jälkiä jättäen tai äännellen. Kun seison hetken hiljaa ja katselen samaa palaa maata päivästä toiseen ajatuksen kanssa silmät, korvat ja nenä aukeavat ja saan kokea pieniä ihmeitä. 

​Tämä aamu on sellainen. 

/Katja

Suomen luonnon päivää vietetään 28. elokuuta. Mistä Sinä olet Suomen luonnossa kiitollinen? ​

​Tervetuloa meidän blogiin. Jes ollaan niin innoissaan tästä, ja iloisia että säkin olet täällä nyt!

Blogin nimi pitää sisimmässään kaiken ytimen. Tulemme kirjoitamaan tottakai lehmistä (COWS), jaamme ajatuksiamme, kerromme pienestä perheyrityksestä (LOVE) ja ennenkaikkea haluamme kaikkea tätä tehdä hyvän mielen, hymyn kanssa! (LAUGHS)

Aiheet liittyvät enimmäkseen lehmiin, mutta laajasti. Tulemme kirjoittamaan myös lehmiin kytköksissä olevista teemoista, kuten luonnosta, säästä, ruuasta ja tunteista. Välillä saatamme olla faktojen äärellä, toisinaan kaiken muun. Luvassa on mm. lehmätarinoita, tietokirjoituksia, tutkimuksia ja kirjoituksia elämästä lehmän silmin.  Kerromme myös meistä ja kauppamme Onnenläntti tuotteiden taustoista.

Jos nyt tuntuu jo siltä, että meitä voisi olla kiva seurata niin tilaa uutiskirjeemme, jolloin saat muistutuksen blogimme olemassaolosta ja muusta toiminnastamme silloin tällöin. Voit myös ottaa seurantaan Instagram tilimme (@lehmanpuhe) tai facebookkimme (Jos lehmät puhuisivat), jossa pidämme sinut ajantasalla ajankohtaisista kujeistamme.

Julkaisemme blogiin postauksen joka viikko keskiviikkoisin!

Lyhyesti meistä.

Täällä ruudun toisella puolella kirjoittaa äiti Katja
ja hänen tyttärensä Tanja. Pähkinänkuoressa Katja on sisältömme aivot ja Tanja silmät. 

Katja on syntyjään saksalainen, mutta on nyt asunut jo puolet elämästään Suomessa. Hän on tehnyt pitkän uran maatalouden parissa, toiminut mm. mataloustoimittajana, lomittajana, luomuneuvojana ja tutkijana. Koulutukseltaan Katja on agrologi, taideterapeutti ja ravitsemus- ja terveysneuvoja. "Ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen on ollut päällimmäisenä mielessä oleva haasteeni kouluajoista lähtien. 30-luvulla vaarini jätti maatilan ja opiskeli lääkäriksi. Minä luovuin lääkiksen opiskelupaikastani sen jälkeen, kun olin vuonna 1986 kesätyönä hoitanut Äijälän vammaisten tuki ry:n puutarhaa. Työ kädet syvästi mullassa erityisten ihmisten kanssa muutti käsitystäni siitä, mitä tarvitsemme voidaksemme kokonaisvaltaisesti hyvin.  Vuosien saatossa kokemuksia on kertynyt paljon, ja tämä blogi onkin ihana alusta kertoa niistä."

Taideterapia- opintojen jälkeen elokuussa 2017 syntyi idea lehmä aiheisesta näyttelystä. Siitä kehittyi Jos lehmät puhuisivat -näyttelyhanke, jonka toteutimme MTK Varsinais-Suomen kanssa Leader-hankkeen turvin.  "Sen kuvat ja tarinat lumosivat minut täysin. Se on syy miksi hankkeen loputtua halusin vain jatkaa, vaikka pandemia iski melko pian päätökseni jälkeen ja hankaloitti todenteolla tapahtumien ja näyttelyiden järjestämiseen perustuvan yritykseni toimintaa."  Näin syntyi ja kasvoi Onnenläntti. 

Tanja on auttavana kätenä kaikessa yrityksen toiminnassa. "Minulla ei ole samanlaista kosketuspintaa lehmiin. Olen kuitenkin huomannut, miten lehmät ovat nykyään lapsille vieraita. Koen merkityksellisenä (maalla kasvaneena), että tietoisuus lehmistä, siitä raskaasta työstä mitä maatilalla tehdään, säilyisi tulevaisuudessakin. Se, että olet nähnyt lehmän laitumella, lukenut lehmistä kirjan, keskustellut niistä tai käynyt navetassa antaa tärkeää perspektiiviä. Mielestäni on tärkeää, että  tiedämme mikä lehmä on ja minkälaista työtä heidän ympärillään tehdään. Sitä työtä kun ei varmasti kukaan tee rahan perässä, vaan "rakkaudesta lajiin". Itse pelaan tavoitteellisesti jalkapalloa, jota sitäkään et naisurheilijana tee suurien rahasummien perässä vaan nimenomaan "rakkaudesta lajiin". Tältä osin osaan siis samaistua ja samaan aikaan tiedän että maataloustuottajien työ on vielä moninkertaisesti merkityksellisempää kuin oma pallon perässä juokseminen. Siksi minusta on kiva olla mukana toiminnassa lehmien maailmassa!"

Käy ensilukemisiksi lukemassa kaksi edellistä julkaisua, niistä selviää mitä saksalainen vieras koki suomenkarjan kanssa ja minkälaisia tarinoita kuvien takaa löytyy.  Sen jälkeen: ei muuta kuin ensi keskiviikkoon!

Tanja & Katja