Tänään keskiviikkona 17.11.2021 monella torilla Suomessa voit tavata maataloustuottajia ja ostaa tuotteita tuottajahintaan, eli sillä hinnalla, jolla tuottajat myyvät perunoita, munia, viljaa kauppaan tai elintarviketeollisuuteen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viisi kiloa perunoita myydään eurolla. Kymmenen kanamunaa puolella eurolla, lihakeittoannos neljälläkymmenellä sentillä ja hernekeittoa kymmenellä sentillä. Samaan aikaan pääsee keskustelemaan siitä, mitä elintarvikkeiden tuottaminen pelloilla ja eläinsuojissa tarkoittaa käytännössä ja miten reilu hinta muodostuisi.

​MTK:n laskelmien mukaan viljelijän osuus elintarvikkeiden kauppahinnoissa on sitä pienempi, mitä pidemmälle tuote on jalostettu. Kuluttajan maksamasta kolmen ja puolen euron olutlitran mallasohrasta tuottaja saa 4 senttiä ja 1,75 euron kaurajuoman kaurasta viljelijä saa seitsemän senttiä. Kanamunista ja maidosta noin kolmanneksen.  Epäsuhde on usein luomutuotteissa kaikkein suurin: yli viiden euron luomuruisleivässä tuottajan saama osuus on kaksikymentäyksi senttiä, vaikka viljan tuottajahinta tuplaantuisi, sitä tuskin harva kuluttaja huomaisi kauppakassissaan.
​

Moni maatila on akuutissa talouskriisissä, koska tuottajahintoihin ei tullut asianmukaisia korotuksia, vaikka lannoitteiden, rehujen, sähkön, polttonesteiden, koneiden ja rakennustarvikkeiden hinnat ovat kuluneen vuoden aikana nousseet nopeasti. Tilannetta pahentaa fakta siitä, että tuottajahintoihin ei ole tullut asianmukaisia korotuksia moneen vuoteen ja satovuodet ovat olleet haastavia. Viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana maatilat ovat laittaneet hurjasti energiaa ja panostusta siihen, että tuotanto optimoidaan ja kulurakenne minimoidaan. Tämä kortti on siis pelattu ja lisäksi monilla tiloilla on jo jouduttu ottamaan lainaa väliaikaiseen markkinahäiriöön ja siitä johtuvan kassavirtaongelman tasoittamiseen.

​Mietin hivenen kyynisenä, minkälaisia mahdollisuuksia hinnannostoihin Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä, Päivittäistavarakaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto visioivat tämän päivän paneelikeskustelussa. Oletan, että tänään- niin kuin niin usein aikaisemminkin vedotaan pitkäaikaisiin sopimuksiin ja maailmanmarkkinahintatasoon, jonka kanssa joudumme kilpailemaan pienessä Suomessa. Viimeiset kaksikymmentä vuotta, on suomalaisessa elintarviketuotannossa valinnut kummallinen itsestäänselvyys siihen, että raaka-aineet ostetaan hintaan, joka nojaa maailmanmarkkinahintaan. Tämä perustellaan EU-jäsenyydellä. Sama EU jäsenyys kuitenkin mahdollistaa itävaltalaisille tuottajille tuottavan viljelyä alppimaan haastavissa olosuhteissa.
​

​Meillä on yksi maailman haastavimpia ilmastoja ruoanviljelyyn, meillä on korkeimmat standardit ja odotukset viljelyn ympäristöystävällisyydestä ja tottakai eläinten hyvinvointi on äärimäisen tärkeää, mutta silti maataloustuottajalle maksetaan sen mukaan miten muualla myydään. Jos samaa logiikkaa sovellettaisiin muilla aloilla, niin Mercedes Benz autoja myytäisiin Toyota Yariksen hinnalla. Se olisi kuluttajille kieltämättä hurjan kivaa ja autoja menisi varmasti hyvin kaupaksi mutta Mercedes Benzin tarina loppuisi nopeasti. Vaikka jokainen vakaavarainen tuotantoala selviää lyhyen ajan tuotantohinnoista, jotka eivät vastaa kustannusrakennetta on selvää, että pitemmän päälle selviävät vain sellaiset tuotannot, joissa myyntihinta kattaa tuotantokustannukset ja tuottaa lisäksi sopivasti ylijäämää, niin kutsuttu voittoa. Ilman voittoa ei ole resursseja kehittämään toimintaa, eikä turvapuskuria, jolla reagoida heikompiin vuosiin, sään tai maailmaan yllätyksiin.

​Muussa kuin ruoantuotannossa on itsestäänselvyys, että kysyntäpiikki tai muut haasteet oikeuttavat hintojen nousun. Tätä olemme pandemiavuosina voinut nähdä monissa ja hyvin yllättävissä paikoissakin. Kun juuri nyt olemme  pandemianaikaisen lockdownin myötä nähneet, miten tärkeää kotimainen tuotanto on, miten on mahdollista, että alkutuotannon hinnat eivät saa seurata kustannuksien nousupainetta?
​

Yksi syy lienee se, että poliittinen tahto mataliin elintarvikehintoihin on iso. Ihan ymmärrettävästä syystä: matalat elintarvikehinnat varmistavat, että kaikilla on syötävää tulotasosta riippumatta. Toinen etu on se, että matalat elintarvikehinnat vapauttavat rahaa muuhun kulutukseen, mikä pitää talouden rattaat pyörimässä.

​Kaupalle taas matalat sisäänostohinnat mahdollistavat paremmat katteet, jolla voi rahoittaa uudistuksia ja isoja alennuskampanjoita. On itsestäänselvää, että kaupalla on sisäänrakennettu mekanismi ostaa mahdollisimman edullisesti. Tämä toki pätee kaikkiin tuoteryhmiin. Suurin ero ruoan alkutuotannosta muun maailman tuotantoon on se, että muu tuotanto voi yksinkertaisesti panna ovet kiinni, jos kauppaehdot eivät ole riittävän hyvät. Se on yrityksen tasolla ikävää, mutta eettisesti mutkatonta. Näin kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat toisistaan. Jos kauppa haluaa tiettyä tuotetta, niin on selvää, että pitää löytää ainakin yksi valmistaja, jolle tuotantokustannuksien rakenne vastaa kaupan ja kaupan asiakkaiden maksuvalmiutta. Jos tuote on kysytty ja sitä tarvitaan paljon, niin kauppa hyötyy siitä vain, mikäli usea valmistaja pystyy valmistamaan sitä kustannusrakenteen puitteessa.
Maataloustuotannon suhteen asia on toisin. Maataloustuotteiden valmistusta ei voida noin vain lopettaa. Sehän tarkoittaisi, että ruoan sijaan tuotetaan nälkää. Nälän tuottaminen on eettisesti miltei mahdotonta ajatella.

Loppupäätelmänä voidaan todeta, että koska alkutuottajat kantavat suurta eetistä velvoitetta, tarvitsisi toimiva kaupankäynti alkutuotannon kanssa uudenlaiset eettiset lähtökohdat. Tahtotilan lisäksi kaivataan sopimuskulttuuria, jossa tiedossa oleva kustannusrakenne muodostaa tuottajahintojen minimitason.
​Onko tänään se päivä, kun alkaa ruokatuotannon uusi eettinen sopimuskausi?
 
https://www.mtk.fi/-/reilustikotimaista
Paneelikeskustelua sai seurata MT livinä. Tässä yhtenveto:https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1642021

Jos finaalipaikka saavutetaan ja kirja pääsee mukaan julkiselle ehdokaslistalle, voisin tyynenä todeta, että tämän takia kirjan yksityiskohtia hiottiin suurella antaumuksella. Kirjaimia, kappaleita, asettelua, kaikkea mietittiin ja kokeiltiin eri ikäisten lukijoiden näkökulmasta. Itse tarina, päivä maitotilalla oli sellaisenaan olemassa, eikä sen kanssa kikkailtu. Sen kohdalla mietittiin lähinnä, kuinka monta yksityiskohtaa lukijalle voi antaa. Havahduimme haasteeseen, että kun lukijat ovat monen ikäisiä, on yksityiskohtamäärien vastaanottokapasiteetti eri ikäisillä todella eriävä. Siinä missä alakouluikäinen voi riemastua uudesta tiedonjyvästä, voi eskarilaisen kiinnostus lopahtaa. Kirjan isot kuvat vievät kuitenkin tarinaa eteenpäin itsenäisesti. Päätin luottaa lukijoihin ja syntyi kirja, joka voi kasvaa lapsen iän mukaisesti. Nuorempien kanssa katsellaan kuvia ja luetaan sana ja lause sieltä täältä. Kouluikäiset voivat lukea itse, paneutuen myös tekstiin. Ensin keskitytään kuviin, myöhemmin kirjasta löydetään tekstin ja tietolaatikoiden myötä yhä uudestaan ja uudestaan jotain uutta. Aikuisellekin kirjassa on paljon uutta tietoa. Erityisen ilahduttavaa oli huomata maatalousalan ammattitapahtumassa KoneAgria messuilla, että alan opiskelijat ostivat kirjan itselleen ”koska näkee niin hyvin, miltä nykyajan navetassa näyttää”.  Koneagriassa sain kuulla myös parhaan palautteen ”Olen lukenut monenlaisia kirjoja maataloudesta lapsille, tämä on ensimmäinen, jossa asiat on niin kuin pitäisi”.
​

Tuntemattoman kustantajan, tuntemattomien tekijöiden ja aiheen, joka on kaukana muodissa olevista mielikuvitusmaailmoista, on vaikeaa päästää suositulle palkintolistalle. Tutkiakseni onko olettamani totta, tutkin yön pimeässä  aikaisempien Finlandia ehdokkaiden listoja. Listoilla paistattelevat suurien kustantamojen nimiä kuten WSOY, Otava ja Lastenkeskus. On kuitenkin myönnettävä, että voittajaksi julistettiin useampina vuosina S&S eli Schildts & Söderströmin suomenkielisen linjan kustantamia kirjoja. Vähemmänkin tunnettuja kustantamoja tulee vastaan aina silloin tällöin: vuonna 2014 Books North kustantama ”Puiden tarina” ja vuotena 2012 Robustoksen kustantamo ”Kirkkaalla liekillä”.

Kautta aikojen eläimet ovat olleet suosittu aihe lastenkirjoissa. Useimmiten toki, ihmisten vaatteissa tai ainakin ihmisten puuhia puuhaamassa. Lasten tunnepeilinä tai ihmismaailman selittäjinä eläinhahmot toimivat vuosikymmenestä toiseen ja pääsevät säännöllisin väliajoin Lasten ja Nuorten Finlandia ehdokaslistalle. Vuonna 2019 tästä genrestä nostettiin jopa kaksi kirjaa kuuden ehdokkaan joukkoon: Tomi Kontion ja Elina Warstaan ”Koira nimeltään Kissa tapaa kissan” sekä  Kaija Pannulan ja Netta Lehtolan  ”Kettujuttuja – Kolme hännäkästä tarina”.  Vuonna 2018 listalle pääsi Sanna Sofia Vuoren ja Linda Bondestamin hellyttävä tarina  ”Muna”, vuonna 2017 Mauri Kunnaksen ”Koiramäen Suomen historia” ja 2014 Katri Kirkkopellon ”Pik”.

​Mietittäessä, mistä lapset saavat tietoa eläinten oikeasta elämästä ja olemuksesta, löytyy viimeisten kuuden vuoden ehdokaslistalta kaksi valopilkkua: Viime vuonna Laura Ruohosen, Erika Kallasmaan ja Petri Kumelaan ”Otus opus. Runoja ja todellisuutta pienistä eläimistä"  ja vuonna 2015 Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin ansiokas kirja ”Nakki lautasella – mistä ruoka tulee”. 
 
Mikäli Irina ja Nailon Piit pääse Junior Finlandian ehdokaslistalle se olisi riemukasta. Se kertoisi, että ihmisiä kiinnostaa yhä mitä maatiloissa tapahtuu, vaikka harva enää asuu navetan vieressä. Jos Irina ja Nailon Piit-Yllättävä päivä maitotilalla ei tule valituksi, niin hartain toiveeni olisi, että Kai Vainiomäen ”Mitä eläimet miettivät” on ehdokkaiden joukossa. Kain kirjassa pohditaan hauskasti eläinten ja ihmisten älykkyyden ja käytöksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Vaikka kirjassa ei kerrota tuotantoeläinten hämmästyttävästä käsityskyvystä, rohkaisee se lapsia seuramaan ympäröivien eläinten käytöstä ja tekemään itsenäisiä päätöksiä niin eläinten kuin muidenkin asioiden suhteen.
/Katja
​

Tänään aamulla äitin kanssa soiteltiin käyden läpi päivän työtehtäviä. Lopetimme ja alkoi Finlandia ehdokkaiden julkistuksen live striimi. Äiti soitti heti perään ja totesi "Ei tarvii jännittää, kun eihän kirja voi olla ehdokkaana kun ehdokkaat ovat paikanpäällä ja ovat saaneet tiedon tottakai etukäteen!" Näin sitä ei työntouhussa tule aina ajatelleeksi pieniä yksityiskohtia. Yrittäjä ei aina nuku, mutta tämän yön äiti olisi kyllä voinut nukkua. Jännittämisen tuloksena ei Finlandia ehdokkuutta, MUTTA teille nyt tämä blogiteksti, haha.Tämä on kyllä huippua meidän äiti-tytär yrityksessä, kun tällaisetkin kommellukset hyvässä ja pahassa voi jakaa keskenään ja elää hetket yhdessä!

Nyt äiti päikkäreille ja lukioille toivotetaan elämyksellistä loppuviikkoa.
​/Tanja

Kurkista Irina ja Nailon Piit kirjan kansien väliin: http://media.kirjavalitys.fi/onix/media/2752804 
Osta kirja: www.onnenlantti.fi/product/1/irina-ja-nailon-piit--yllattava-paiva-maitotilalla-kirja
Finlandia ehdokkaat lasten-ja nuorten kirjallisuus 2021: ​kirjasaatio.fi/finlandia/lasten-ja-nuortenkirjallisuuden-finlandia

Viimeiset kaksi viiikkoa on täällä blogin puolella pohdittu isojakin asioita, mutta tänään vuorossa kevyempää lukemista. Vuoden 2019 Raision kirjaston kirjoituskilpailuun tullut, sittemmin palkittu kirjoitus- piristämään sun päivää!
​

Viime viikon blogin kirjoitus herätti runsaasti keskusteluja eri Facebook ryhmissä. Hienoa! Tänään katsotaan tarkemmin mitä ratkaisuja meillä olisi käsillämme. Tehokkaan uloskäynnin ilmastokeskustelun syyttävästä ilmapiiristä voisi tarjota yksinkertainen toteamus: 
​
”Maapallon ilmastoa ei paranneta vain keskustelemalla ja vielä vähemmän syyttämällä toisiamme. Ilmaston lämpenemisen hillitseminen vaatii tavoitteelisia tekoja ihan meiltä jokaiselta. Mitkä ovat sinun päämääriäsi ilmaston lämpenemisen hidastamisen suhteen?"

Jos keskustelijat, siis me, tartumme suurella joukkovoimalla  10 ja 20 % muutoshaasteeseen, saisimme kahden vuoden aikana tuloksia, jotka mahdollisesti jo yksin riittävät ennustetun ilmastokatastrofin hillitsemiseen.

Miksi? Niin luonto ja orgaanit yleensä toimivat. Usein uuden tasapainon saavuttaminen ei vaadi 100 % muutosta, vaan pienen korjausliikkeen, jonka jälkeen kokonaissysteemi jäälleen toimii. Niin painonpudotuksessa kuin metsäkuolemissa tai sinileväsaastumisessa voidaan nähdä sama: Kun pahin kuormitus lieventyy, keho, metsä tai järvi toimivat taas paremmin. Tätä en kirjoita avatakseni porttia laiskistumiseen ensimmäisten 20 % saavuttamisen jälkeen, vaan asettaakseni asian mittasuhteeseen. Kukaan asiantuntijoista ei tiedä, mitä oikeasti tulee tapahtumaan, kun on päästy hyvään alkuun. Ihmisten aiheuttaman ilmastomuutoksen suhteen puhutaan ilmiöstä, jota ei ennen ole ollut. Aina kun on kyse ennen kokemattomattomasta ilmiöstä, ennustettavuus asiantuntijoiden dataan nojaten on hyvin pieni. (Psykologi Daniel Kahnemann, on saanut taloustieteen Nobelpalkinnon kyseisistä havainnoista. esim. kirja Ajattelu – Nopeasti ja Hitaasti).
​
Omissa toimialoissani eli painotuotteissa ja maataloudessa on isoja haasteita, mutta niin on jokaisella toimialalla. Päätin viime vuoden keväällä että vähennän omaa hiilijalanjälkeäni seuraavan kahden vuoden aikana 10-20 %. Uskon, että kokonaisteholta 80 % vähennys omassa ja yritykseni hiilijalanjäljessä seuraavan 10 vuoden aikana on mahdollista saavuttaa ja aion tehdä töitä sen eteen. 

Tunnistan, että tämänhetkiset virallisetkaan laskelmat, eivät ota kokonaiskuvaa huomioon enkä ole nähnyt vielä hiilijalanjälki-laskuria, joka ei tunnu muuta kuin hämmentävältä ja raskaalta. On myös monia kohtia, jossa turvautuminen toimialojen teknisiin ratkaisuihin johtaa harhaan. Esimerkiksi sähköautoiluun, tuulivoiman tai aurinkovoiman käyttöön liittyy ainakin toistaiseksi vielä myös monta ympäristöä kuomittavaa tekijää. Siksi matkaa pitää tehdä hitaasti edeten, askel kerrallaan.
​
Asiaa voisi verrata runsaasta ylipainosta laihduttamiseen. Vaikeasta ylipainosta laihduttamisessa tavoitteen saavuttaminen vaatii alkurysäyksen jälkeen hitaampia kehitysaskeleita. Varsinkin silloin, kun halutaan tukea hyvän terveyden saavuttamista. Itse aloitin ilmastoystävällisyyden vähentämällä turhia tavaroita ja toimintoja pois prosentti kerrallaan, niin työssä kuin yksityiselämässä. Hidastin toimintaani sen verran, että huomaisin paremmin sudenkuopat, joissa olen totuttautunut tuhlaamaan raakaaineita voidakseni olla tehokas. Niitä löytyykin yllättävän paljon! Huomasin, että toimitapojen muuttaminen vähemmän tuhlaavaiseksi ei ole helppoa, mutta hyvin palkitsevaa. Usein lopputulema on parempi. Työssäni satsaan entistä enemmän laatuun ja raaka-aineiden säästöön. Työnteko on nykyään hauskempaa ja vähemmän kuormittavaa, koska pienen hidastuksen ansiosta huomaan eniten rasittavat pullonkaulat. Yksityiselämässä ensimmäinen askelmani oli, että vähensin ruokahävikkiä jääkaapissani. Pandemia-aika poisti ylimääräisen matkustamisen lähes automaattisesti. Nyt onkin jännä nähdä, mikä tulee olemaan minulle luontainen versio kestävästä matkustamisessa, etenkin kun kahden maan kansalaisena on pakko matkustaa jonkun verran, nähdäkseni lähimmäisiäni. 

Meillä Suomessa 10- 20 % vähennys omaan hillijalanjälkeen ei vaadi luopumista tärkeistä asioista, eikä myöskään vaadi kalliita teknisiä ratkaisuja. 10 % syntyy useimmissa talouksissa, yrityksissä ja toimijoissa ylimääräisistä hankinnoista, toimenpiteistä, matkanteosta ja jätteestä. Ylimääräisellä tarkoitan nimenomaan turhaa, eli sellaista, josta ei ole mitään iloa tai mikä ei tuo oikein mitään lisäarvoa. Tämä on oleellista. On olemassa tärkeitä matkoja, tärkeäitä hankintoja ja väistämätöntä jätettä.

​Toiset 10 % säästön hiilijalanjäljessä voi lähes kuka tahansa saavuttaa suhteellisen helposti, kun miettii miten omaa energia ja raaka-ainekäyttöä voisi hieman järkevöidä - tässä ei tarvitse ajatella kaikkea mahdollista, vaan edetä isoimmasta pienimpään. Usein on olemassa yksi tärkeä ja suhteellisen iso energiankäyttöön liittyvä toiminta, johon ei ole  jaksanut kiinnittää huomiota. Näitä ovat esimerkiksi kodin tai tuotantotilojen lämpötila tai energialähde.

Siis sanoista tekoihin. Haastan sinut mukaan miettimään omalla kohdallasi, miten lähiaikoina voit vähentää omaa hiilijalanjälkeäsi, niin yksityiselämässäsi kuin työssäsi. Toivon, että tyydyt pieniin askeliin. Prosentti kerrallaan ja korkeintaan 10 % vuodessa. Yhdessä olemme ennemmän!
 
Katja 

Tanjan mietintää aiheeseen liittyen: 

Osallistuin vastikään kutsuseminaariin, jossa saksalaiset ympäristöasiantuntijat ja maatalousasiantuntijat pohtivat naudan roolia ilmastomuutoksessa. Nopeasti kävi selväksi, että naudan todellinen rooli on hyvin erilainen, kuin naudalle sysätty paholaisenrooli ilmastomuutoskeskusteluissa. Selväksi kävi myös, että ilmastomuutoskeskustelua on vaikeaa käydä ja vielä vaikeampaa seurata. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportit ovat täynnä arvokasta informaatiota, mutta myös todella täynnä erilaisia lukuja, joissa luetellaan niin korkeita kuin matalia todennäköisyyksiä. Lukujen perusteella voi kehittää hyvin erilaisia ja vastakkaisiakin väittämiä. Kun on kysymys ilmastosta, voisi raporttia hyvin verrata säätiedotukseen. On tehty paljon faktojen kokoamiseksi, mutta ilmasto on ilmiönä niin monisyinen kokonaisuus, että tulos ei ole aina sama kuin ennuste. Tarkemmin tarkasteltuna ilmastopaneeliraporttien perusteella esitettyjen väittämien todenperäisuus on huomattavasti heikompi kuin sääennuste parin viikon päähän. 

​Nauta on helppo pukea ilmastopaholaisen rooliin: Euroopassa peräti puolet maatalouden laskennallisista hiilidioksidipäästöistä tulee naudan metaanipäästöistä. Maailmanlaajuisissa laskelmissa toinen suuri paholainen on riisinviljely, jonka vuoksi naudan metaanipäästöille jää 30-40 prosentin osuus.  Kuulostaa pahalta, mutta onko tämä totta?

Totta se on silloin, kun jätetään paljon muita asioita huomioimatta. Tutkaillaanpas asioita tarkemmin:
 
Ensimmäiseksi pitää katsoa kokonaisraameja: Vuodesta 1790  katsottuna maankäytölle ja maankäytön muutokselle (siis karkeasti sanottuna maataloudelle) laskettiin 36 % ilmaston hilidioksiidimäärästä. Lisääntyneestä energiankulutuksesta johtuen suhde näyttää vuodesta 2010 laskettuna erilaiselta: nyt enää 14 % ilmaston ylimääräisestä hiillidioksidistä johtuu ruoantuotannosta ja muusta maankäytöstä. Lopuista 86 % lähes kaikki on fossiilisten polttoaineiden käytön seurausta. Eli: Jos haluamme saada muutosta aikaan, pitää joka tapauksessa ja hyvin voimakkaasti saada hillittyä fossiilisten polttoaineiden käyttöä. 

Toiseksi pitää katsoa tilastollisten menettelytapojen aikaansaamaa vääristymää. Raporteissa kaikki naudat lasketaan olevan yhtenäistä joukkoa, vaikka yksin Euroopassa naudat kasvavat hyvin erilaisissa olosuhteissa. Jokaisella maatilalla on omanlaisensa ympäristö ja tehdään erilaisia ratkaisuja. Tarkasteltaessa esimerkiksi yksittäistä rehu komponenttia soijaa, on Brasiliassa metsäpolton jälkeen kasvaneen soijan hiilijalanjälki kymmenen kertaa isompi, kuin Euroopassa kasvatetun soijan. Kotimaisen rypsirouheen hiilijalanjälki taas on kymmenes eurooppalaisesta soijasta. Voidaan siis todeta, että kyllä naudantuotannossa on ongelmia ja sitä kautta syntyy pistemäisesti suuri hiilijalanjälki, mutta suurin osa ongelmista aiheutetaan suhteellisen pienillä alueilla. Asian korjaamisen vaatisi, että ongelma-alueet nimetään selkeästi ja yksilöityinä.
 
Kolmas vääristymä tulee laskentatavasta. Tarkkana lukijana saatoit huomata, että kirjoitin laskennalliset hiilidioksidipäästöt. Hämmentävä ilmiö keskusteluissa ja laskelmissa tulee siitä, että laskea voi vain mitä on tiedossa. Nautojen päästämä metaani on hyvin tutkittua ja tiedossa jo vuosikymmenet. Ei ilmastomuutoksen vuoksi vaan siksi, että tutkijat kiinnostuivat miten naudan aineenvaihdunnan tuottamaa metaania seuraamalla voisi optimoida rehuannoksia. Luonnossa metaania syntyy aina, kun orgaaninen aine hajoaa hapettomassa tilassa. Aina, kun metsän puu tai joku luonnon muu kasvi kuolee ja hajoaa, syntyy luonnon kiertokulussa jonkin verran metaania. Tätä metaania ei ole mitoitettu, eikä yhtä hyvin dokumentoitu, kuin lehmin pötsissä syntyvä metaani. Kun orgaaninen aine, eli kasvi tai eläimen ruumis hajoaa hapellisessa tilassa, syntyy muitakin kaasuja, enimmäkseen hiilidioksidia. Tämä on luonnollinen kierto: Ensin auringonvalon voimalla kasvit rakentavat hiilidioksidista orgaanisia aineita. Elämän loppuessa, orgaaninen aine hajoaa takaisin hiilidioksidiksi tai muuksi kaasuksi. 
​

​Neljäs vääristymä tulee siitä, että hiilinielut ovat pitkälti unohtuneet keskustelusta. lmastopaneelien raporteissa hiilinieluilla on perinteisesti ollut pieni rooli. Tämä siitä syystä, että hiilinieluista ei voida sanoa paljoa suurilla todennäköisyyksillä, kertoi meille Tobias Reichert, Germanwatch-ympäristöjärjestöltä. Hiilinielun potentiaali on suuri, mutta suuria ovat myös arvioiden vaihteluvälit ja sitä mukaan ennusteen pieleen menemisen riski. Vaihteluväli on suuri toisaalta tiedon puutteen vuoksi, mutta myös, koska sitä voi toteuttaa eri tavoin ja eri toteuttamistavoilla on eri seuraukset. Esimerkiksi kasvisvaltaiseen ruokavalion siirtymisen CO2 säästöpotentiaali vaihtelee 0,7 Gt ja 8 Gt välillä. Jopa niin selvältä tuntuvan hiilinielun potentiaali, kuin metsittyminen vaihtelee 0,5 ja 10 Gt välillä. Tasapainoisen arvostelun kannalta ei saa unohtaa, että maataloudella ja erityisesti naudantuotannolla on tärkeä rooli myös hiilinieluna. Hiilinielu tarkoittaa luonnollisen kierron ensimmäistä puoliskoa: hiilidioksidin rakentamista orgaaniseksi aineeksi. Tarvitsemme naudan rehukasveja, erityisesti nurmea, jotta hiili sitoutuu maaperään. Nurmen hiusjuurella hiilidioksidi muuttuu monimutkaisen prosessin kautta mullan humukseksi. Rehukasvit sitovat hiiltä lyhytaikaisesti omissa rakenteissaan. Lähes kaikki minkä kasvissa näet on alun perin ollut hiilidioksidia.
 
Hyvien ratkaisujen kannalta hankaloittava tekijä on, että vaikka IPCC.n raporttien lähtökohta on raportoida, eli todentaa asioita neutraalisti, niitä luetaan ja kerrotaan helposti syytöksinä. Lähtökohtaisesti raportit luettelevat tekijöitä, joilla ihmiskunnan elintavat ovat nostaneet ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksia. Ihmiskunnan määrän seitsekertaistuessa ja elinolosuhteiden noustessa on ilmakehän hiilipitoisuuden nousu tapahtunut huomaamattamme. Nyt olemme ikään kuin murrosikäiset, joille sanotaan: Kun juokset, tulee hiki ja pitää käydä suihkussa. Kun juhlit, on aamulla sotkuista ja olo kohmelo. Jos ajatellaan säätiedotusta, olisi varsin hassua, kun joku ottaisi ”kylmän rintaman törmääminen lämpörintamalle” henkilökohtaisena syytöksenä. Sen sijaan on viisasta ottaa myrskyvaroitus todeksi ja tutkia mitä voi tehdä sen eteen, että oma lähipiiri säästyy vahingoilta. Voi esimerkiksi tarkistaa, että kattokiinnitys on kunnossa eikä mitään turhaa loju irtonaisena ulkona. Tämän hetken ilmastokeskustelu on vielä melko kaukana omaan toimintaan kohdistuvilta teoilta. Sen sijaan, että miettisin mitä voin omassa lähipiirissä tehdä varmistaakseni yhteisen selviytymisen, ohjaan ongelman eteenpäin. 

Kommenteissa keskustelu auki, jatketaan ensiviikolla!
Katja 

Ja sitten itse tämän viikon aiheeseen! Oletko sinä jo huomannut, että lehmät löytyvät nykyään myös somesta? Ei sentään lehmien henkilökohtaisia profiileja, mutta esimerkiksi tilallisia jotka päivittävät tilan päivittäisestä arjesta ja töistä. 
​
On erittäin hienoa, että somen kautta ihmiset pääsevät näkemään eri rotuisia ja näköisiä lehmiä niiden eri elämänvaiheissa. Näin emme vieraannu lehmistä täysin, vaikka asuisimme kaupungissa ja emme juuri näkisikään eläviä lehmiä laitumilla. Ihmiset ja erityisesti nuoret pääsevät tutustumaan tilan elämään, vaikkei heillä olisi tilavierailuun mahdollisuutta.

Lehmäarki on somen yleiskuvaan mukavaa vastapainoa. Yleisesti somessa on paljon kiilloiteltua ja täydellisyyttä hipovia kuvia. Lehmien some on täynnä likaa ja aitoa elämää! Olen varma, etttä lehmien somesta löytyy jokaiselle jotakin: kauniita lehmäkuvia, hauskoja ja tunnelmallisia videoita, kuin myös tilallisen arkea sellaisenaan kuin se on. Oma suosikkijuttu lehmätileissä on, että suurimmasta osasta lehmäkuvia/videoita tulee tosi hyvälle mielelle! Maatila kuvien, tilallisten arjesta kuuleminen rauhoittaa ja maadoittaa mieltä ihmeellisellä tavalla.
 
Iso haaste on, miten otamme seurantaan ja löydämme mieluisat tilit? Miten saataisiin parempi yhteys kuluttajan ja maatilallisen välille? Nyt haastamme sinut ottamaan ainakin yksi uusi tili seurantaan.  Instagramin stoorissa voit mainita #lehmäsomehaaste ja tägää uusi tili jonka otat ainakin seuraavaksi kuukaudeksi seurantaan, niin katsotaan kuinka moni saadaan tähän mukaan!! Alla pieni lista erilaisista tileistä, joita voin lämpimästi suositella. Löytyykö sinulta jokin muu tili tai voisitko suositella jotain jo listalta löytyvää tiliä?  Kirjoita kommentteihin tili kuvauksen kera niin saadaan inspiraatiota jaettua.
​

@tiukula – Aktiivista päivitystä suomalaisen lihakarjan elämästä englannin kielellä. Kivat pitemmät postaustekstit, jossa pääsee hieman pintaa syvemmälle!

@honkkaisa- Juoksija Kaisa Honkaharjun tili. Todella mielenkiintoinen tili, jossa pyörii yhdistelmä tavoitteellisesta urheilusta ja maatalon emännän arjesta. Säännöllisesti postauksia mietetekstein, stooreissa usein kivoja pätkiä arjesta!

@Kyostilantila- Aktiivista päivitystä Luomutilalta. Tilan emäntä Outi päivittelee iloisesti stoorien puolella. Postauksissa ehdottomasti itselle plussaa pitemmät tekstit, jossa rehellistä avointa pohdintaa mielenpäällä pyörivistä asioista.
​
@puolivalinmaitotila- Maitotilan kuvia ja koneita! Viimeajan postauksissa ollut myös tarvittavaa rehellistä nostoa maidontuotannon ongelmakohdista.

@kurikan_tila - Emolehmätuotanotoa ja lapsiarkea hyvällä meiningillä!
​
@pietintila & @jaskarantila – Kuvia ja kerrontaa lehmistä sekä koneista lypsykarjatiloilla lasten kanssa.

@ratiaranch- Upeat kuvat ylämaankarjasta.

Jos meitä ei ois- Emäntien riimittelyä tärkeistä aiheista!

Maalaisjärki- Suuren suosion saavuttaneet opettavaiset, monipuoliset videot maitotilan arjesta ja lehmistä.
 
Kuten huomaatte niin itse aktiivisimmin seurailen eri tilejä instagramissa. Haluaisin niistä kovasti monta muutakin nimetä, tuntuu että hyviä tilejä jaettavaksi olisi vielä niin paljon lisää. Kuten jo yllä mainitsin, lisätkää mieluusti teidän suosikit kommentteihin niin toivottavasti saadaan mahdollisimman moni profiili mukaan! Kirjoittakaa kommenttiin mikä somealusta kyseessä, lyhyehkö kuvaus ja tilin nimi.  
​

Ylämaan karja on yksi maailman yli 250 karjarodusta. Se kuuluu lihakarjarotuihin ja on jalostettu ensisijaisesti emolehmätuotantoon.  Emolehmätuotanto tarkoittaa, että tuotannossa emolehmät tuottavat laadukkaita vasikoita. Myytävä lopputuote on liha, mutta ennen lihaksi päätymistä eläimet elävät pitkään laitumella tai ulkona laumassaan. Lehmä-emo synnyttää kerran vuodessa vasikan. Vasikka elää emänsä kanssa ja juo sen maitoa noin puolivuotiaaksi asti. Sen jälkeen nuoret vasikat lähestyvät sykukypsyyttä ja usein ne erotetaan omaksi ryhmäksi. Urospuolisia nuoria nautoja kutsutaan mullikoiksi ja naaraspuolisia hiehoiksi. Se kuinka pitkään hiehot ja mullikat kasvavat riippuu lihakarjarodusta. Toiset kasvavat nopeammin, kuin toiset.

​Ylämaankarjan hiehot ovat noin kahden vuoden iässsä valmiita teurastettaviksi, sonnit kolmevuotiaina. Hiehoista muutama valitaan jatkamaan pitkää elämää emolehmänä ja muutama sonni astutussonnina. Kaikki emolehmätuotannon lehmäroduista ovat pitkäikäisiä. Hyväkuntoinen ja terve emo voi synnyttää yli kymmenen kertaa, ylämaankarjan keskuudessa viisitoistakaan kertaa ei ole harvinaisuus. Lehmän tiineys kestää saman verran kuin ihmisen raskaus, eli noin yhdeksän kuukautta. Siksi emolehmä saatetaan tiineeksi uudestaan noin kolmen kuukauden kuluttua poikimisesta, jolloin seuraava vasikka syntyy noin vuoden kuluttua edellisestä. Lehmä tulee tiineeksi sonnien astuttaessa sen tai keinosiemennyksen kautta. Ylämaankarjalla tavallisinta ovat lauman mukana kulkevat sonnit. Tällä luonnollisella lisääntymistavalla on paljon etuja, mutta myös haittoja. Sonnit voivat olla vaarallisia, laumansa puolustajia. Heidän läsnäolo ja käsittely vaatii tuottajilta erinomaista karjasilmää ja käsittelytaitoa.

​Ylämaankarja elää siis laumassaan, sinne syntyen vasikoita. Ne elävät vapaina ja vasikat saavat kasvaa luonnollisessa ympäristössään. Hyvä laatuiset vasikat voidaan ottaa emokasvatukseen, osa sonneista astutussonneiksi ja loput menevät teuraaksi. Lauma elää ympäri vuoden ulkona, pärjäten paksun turkkinsa ansiosta myös kylmissä ja karuissakin olosuhteissa. Ylämaankarja tilallisen arkeen kuuluu mm. laumansa hyvinvoinnista huolehtiminen, isojen laidunalueiden teko ja ylläpitäminen. Kesäisin Haikut syövät laitumen ruohoa, mutta talvisin heille pitää viedä suuria määriä rehua-säilörehua tai heinää. Rehujen viemisessä, ruokinnassa ja juomaveden huollossa talvisin säällä kuin säällä on haasteensa.

Ensi viikolla 27.9.2021 lanseeramme uuden kuvan: Minä olen. Tämän kirjoituksen ajatuksena on, että kun seuraavan kerran näet Highland Cattle taulun tai ostat Minä olen- taulumme, tiedät hieman enemmän rodusta ja ymmärrät sen olevan lehmä, niinkuin muutkin lehmämme.​

Aikaisemmissa kuvissamme Onnenläntin tuotteissa on ollut kolme eri rotua ja nyt onkin ilo saada mukaan neljäs rotu! Niinkuin ihmisissä erilaisuus ja ainutlaatuisuus on kaunista, on näin myös lehmissä. Rotuina tähän astisissa kuvissamme ovat olleet lihanautarotu Hereford, suomenkarjarotu Lapinlehmä sekä suomen toiseksi yleisin maitorotu Ayrshire.
​
Nyt haastamme sinut, kommentoi minkä kuvan lehmä on mielestäsi mitäkin rotua? Voit samalla halutessasi kirjoittaa mikä kuva herättää sinussa eniten tuntemuksia ja miksi? 

​Lavarunokilpailun tiedot:

• Aiheena: lehmä
• Finaali  2022 Kirjafestarilla
• Karsinnat pitkiin vuotta 2022. Suunnitella Turku, Lappeenranta sekä Pohjanmaalla
• Kilpailussa on kaksi sarjaa: kokeneet lavarunoilijat ja aloittelijat.
• Ilmoita osallistumesi sähköpostitse: [email protected]

Lisää lavarunoista:
​https://lukukeskus.fi/lavarunous-ja-spoken-word-mita-kuka-ja-miten/

Alla Lavarunoakatemian video: Onko runous niin vaikeaa & kahdenkertaisen Suomenmestari Juho Kuusen lavarunoesitys käärmeistä.

Vuonna 2009 aloitin tutkimukseni lehmän maitorasvan laatueroista. Tällöin Suomessa oli noin 11 000 maitotilaa. Viime viikolla kerroin tuloksista kansainvälisessä konferenssissa (2nd International Biodynamic Conference 2021.) Tänäpäivänä maitotiloja on enää vähän yli 5000. Raju supistuminen jatkuu. Mikäli tilahaastatteluihin perustuvat ennusteet toteutuvat on meillä muutaman vuoden päästä enää 2000 lypsylehmiä pitävää tilaa.
 
Olet kenties kiinnittänyt huomiota lehmien häviämiseen maaseutumaisemastamme. Viime vuosikymmenellä on hävinnyt noin 6000 maitotilaa, 90-luvulta katsottuna jopa 40 000.
 
Ei ole siis ihme, että lehmistä ja laidunnuksesta riippuvaiset lintu- ja hyönteislajit ovat dramaattisesti vähentyneet. Niillä on karkeasti 40 000 paikkaa vähemmän elää ja lisääntyä, kuin vielä 30 vuotta sitten.

Taloudelliselta kannalta karjatilojen vähentyminen ja jäljellä olevien tilojen tilakoon kasvattaminen tuo paljon etuja. Isommat tilat pystyvät tuottamaan edullisemmin, koska koneet, tilat ja ihmisten työaika tulee tehokkaampi hyödynnetyksi.  Jatkojalostajien, eli meijereiden on paljon edullisempi hakea maitoa 2000:lta tilalta kuin 12 000:lta. Lopputulemana suurempien tilojen ansiosta maito on kaupassakin edullisempaa.
 
Maatalouskoulutuksessa ja maatalouspolitiikassa tilakoon kasvattaminen onkin ollut selkeä päämäärä ainakin 70-luvulta lähtien. Siksi esimerkiksi aloittavan viljelijän tuen saaniin ehdoksi määritettiin jo 2000- luvun alussa 80 lehmää. (Tänäpäivänä keskimääräinen  lehmämäärä on n.50 lehmää)
 
Ala on niin tottunut kasvuun, että navetan remontti tai uudisrakennus ilman lehmäluvun kasvua harvoin saa hyväksyntää. Tuttuja ovat tarinat pankeista, jotka kieltäytyvät rahoittamasta 50 lehmän navettaaa, mutta tarjoavat samalla rahaa 200 lehmän rakennukseen. Myös maitotuottajien kesken paine kasvuun on suuri. Usein tyrmätään melko äänekkäästi mietteitä rakennusurakasta, joka pohjautuisi vanhan lehmäluvun säilyttämiseen.
 
Suurin osa pienistä navetoista on parsinavettoja. Näissä perinteisissä navetoissa lehmät ovat kiinnitettyinä parsiin. Kesäisin parsinavetan lehmät liikuskelevat vapaasti laitumella, mutta talvisin eläimet ovat koko ajan kiinni, mikä ei enää vastaa nykypäivän käsitystä optimaalisista pito-olosuhteista. Myös ihmisen työskentelyn kannalta parsinavetta on epäedullista ja sisältää runsaasti fyysistä työtä. Pito- ja työolosuhteiden päivittäminen ei käy napin painalluksella. Luvassa on iso rakennusprojekti ja kuten äsken jo todettu, rakennusprojektin yhteydessä lehmäluku useimmiten vähintään tuplaantuu.
 
Tästä näkökulmasta näyttää väistämättömältä, että pian eläisimme tilanteessa, jossa maassa toimii noin 1000 karjatilaa, osa lypsää maitoa ja osa kasvattaa lihakarjaa. Teknisesti tämä on hyvin toteutettavissa. Tämä ei tarkoittaisi valtavan isoja karjatiloja, vaan keskimäärin 400 lehmää per maitotila.
 
400 lehmän tilalla on toki jonkun verran haasteita tavoiteltaessa hyvää ympäristöjälkeä ja eläinten hyvinvointia, mutta ne ovat voitettavissa osaavalla tilanpidolla. Ympäristön kannalta ongelman ydin ei ole kasvavat tilakoot, vaan pienten tilojen häviäminen.
 
Taloudellisessa mielessä on ongelma, että isot tilat lisääntyvät, koska niiden olemassaolo alentaa maitohintoja. Alempi maitohinta tekee jossain vaiheessa pienien tilojen toiminnan (nykyisellä rahoituskaavalla) mahdottomaksi.
 ​

​Se on hyvä kysymys. Patenttiratkaisua ei ole. Ongelman tunnistaminen ja sen sanoittaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta.  Seuraava askel olisi, että hyviä ja edullisia rakennusratkaisuja pienille tiloille olisi helposti saattavilla. Lisäksi on tärkeää että pienten karjatilojen välttämättömyys tunnistetaan hyvän tulevaisuutemme kannalta poliittisesti.  

11.9 vietetään lähiruokapäivää, jolloin moni tilalainen avaa ovensa. Tämä on oiva mahdollisuus maallikolle tutustua tilan toimintaan ja tukea heitä ostamalla suoraan tilalta! Löydä tila läheltäsi osoitteesta www.ostatilalta.fi.

https://stat.luke.fi/maatilojen-rakenne-2008_fi
Tietohaarukka 2019 Maaatalous-ja puutarhayritysten päätuotantosuunnat
https://www.ruokatieto.fi/sites/default/files/media/ruokafakta/tietohaarukan_taulukot/tietohaarukka2015_suomi.pdf
https://stat.luke.fi/tilasto/32 Maatalous ja puutarhayrityksien rakenne 2020
​

Meillä oli kotona asuessani aina eläimiä. Olen ollut todella eläinrakas. Saimme seitsemän teurastukselta pelastettua kanaa ja istuin niiden kanssa useita tunteja. Ei mennyt kuin muutama tunti, ennenkuin niillä oli omat nimet ja tunnistin niiden luonteenpiirteet, vaikka aluksi ne näyttivätkin aivan samoilta, valkoisilta kanoilta. Kanoista tuli nopeasti minulle rakkaita ja varsinkin lempparikanojen kuolema otti pientä tyttöä todella koville.
​

​No nyt nostalgisuudesta itse asiaan. Eläimet ovat minulle hyvin tuttuja, lehmät vähemmän. Muistan äidin unelmoineen yhdestä lehmästä ja vaikka olin eläinrakas niin lehmä oli minulle kovin etäinen: ”Lehmä? Mitä me muka tehdään yhdellä lehmällä?” Muut eläimet tulivat meille kun innostus oli melkoista, mutta muistan että tämä innostus ei saanut minulta vastakaikua. Ja eipä meille ikinä tullut lehmää. Muutin kotoa, kaikkein vähiten mielessä lehmät.

Yhtenä päivänä äiti kertoi innoissaan, että hän on tekemässä ”Jos lehmät puhuisivat näyttelyä”. En oikein ymmärtänyt ajattelin vaan että: ”Aa kiva” Mutta rehellisesti, en yhtään tajunnut, että mikä tämä näyttely oikeasti olisi ja vielä vähemmän sen syvempää tarkoitusta. Vuoden päästä tilanne olikin aivan eri, näin äidin ajatuksen konkreettisesti. Näyttely oli valmis.  ”Aa kiva” muuttui, nyts se oli ”WAU äiti!”. Näin kuvia näyttelyn avajaisista Berliinistä ja silloin ymmärsin. Kuvista näin miten mielenkiintoisia eläimiä lehmät ovat. Ymmärsin, miten iso projekti kyseessä oli ollut. Itse en tässä vaiheessa kuitenkaan muuta, kuin katsonut sivusta ja ihaillut projektia. Olin etääntynyt lehmistä ja äitini näyttely oli ensimmäinen askel siihen, että kiinnitin syvempää huomiota lehmään.

Sitten äiti kirjoitti lehmistä kirja. Ensimmäisen kerran kuultuani olin taas linjaa että ”Aa kiva”. Tiesin, että äiti rakastaa kirjoittaa kirjoja ja siksi iloitsin. Mutta toistamiseen, myönnän että en todellakaan nähnyt hänen visiotaan. Päästessäni lukemaan ensimmäistä versiota, olin taas että ”WAU, täähän on ihana”. Niin vain lehmät pääsivät taas yllättämään, siinä mitä kaikkea niistä ja niiden ympäriltä löytyykään. Tässä vaiheessa oikoluin tekstin auttaakseni hieman. Eikä kauaakaan kun ajatus syntyi, että voisin auttaa häntä somen kanssa. Sittemmin tilanne eskaloitui, ja teimme työsopimuksen.

Ensimmäisenä tein meille oman instagram tilin. Aloin seuraamaan siellä monen tilallisen profiilia (löytyy niin monia kivoja!). On ollut erityistä huomata miten hyvälle päälle ihan vaan päivittäinen lehmäkuvien selaaminen saa, jos vertaan sitä esimerkiksi omaan henkilökohtaiseen profiiliini. Lehmät ja maatilan kuvat säteilevät rauhaa, elämää ja inhimillisyyttä. Lisäksi minulla on ollut meidän ”Onnenhetki”- lehmätaulu työhuoneessani. Kuva on minulla mustavalkoisena ja todella yllätyin miten paljon iloa se minulle välittää. Huonoina päivinä katson kuvaa ja se tuo minulle aina hieman lämminhenkisiä lehmän hermoja!

Kaikenkaikkiaan en ole aiemmin ymmärtänyt miten paljon tunteita lehmät välittävät. En ole oikein kiinnittänyt niihin huomiota, kuten ei varmasti moni muukaan nuori aikuinen. Kannattaa kuitenkin, anna lehmille mahdollisuus! Ihan vain se, että nään lehmiä laitumella, piristää päivääni ja rauhoittaa mieltäni.

Hei nuori aikuinen. Seuraavan kerran kun tuntuu että elämä on hurlumheita ja olet tunnemyrskyssä: Katso lehmäkuvia ja rauhoitu, nautitaan mekin elämän pienistä iloista. Nyt lehmän hermoja; it`s gonna be alright!
/Tanja

Lehmä ihan tutkitusti olemuksellaan rauhoittaa ja sitä käytetään esimerkiksi terapiassa. Eläinavusteissa terapiassa ja kuntoutuksessa lehmien  vahvuus on stressantuneen ihmisen rauhoittuminen, ja maadoitaminen tähän hetkeen. Burnout-hoidossa ja ennaltaehkäisyssä lehmät ovat tehokkaampia avustajia  kuin hevoset ja koirat. Lehmissä oleva lempeyden impulssi on niin vahva, että sosiaalisesti häirintyneet lapset ja vangit voivat oppia väkivallatoman elämään.  Lukulehmät taas auttavat ekaluokalaisia lukemaan. Lehmä kuuntele nuorta lukija rauhallisesti,  sen edessä jännitys laukea ja yksi kaksi lukeminen alkaakin sujua.  

Kaksi artikkelia aiheesta:
www.maaseutumedia.fi/elainterapia-yksi-vaihtoehto/
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lehmat-opettavat-helsinkilaisnuorille-etta-aggressiivinen-kaytos-ei-kannata/1851638#gs.acjjr8
​
(Tiesitkö- tietoiskusta voitaisiin kirjoittaa joskus tulevaisuudessa vielä avaavampi teksti, aihe on super mielenkiintoinen ja siitä löytyy asiaa vielä paljon laajemmin. )​