|
Oletko joskus tullut miettineeksi, miten litra lähdevettä voi olla kalliimpaa kuin litran maitotölkki? Se siitä huolimatta, että pullottamis- ja kuljettamiskustannukset ovat maidossa ja vedessä samat, mutta maidon saamiseksi pitää lisäksi ruokkia ja hoitaa lehmiä? Tänään keskiviikkona 17.11.2021 monella torilla Suomessa voit tavata maataloustuottajia ja ostaa tuotteita tuottajahintaan, eli sillä hinnalla, jolla tuottajat myyvät perunoita, munia, viljaa kauppaan tai elintarviketeollisuuteen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että viisi kiloa perunoita myydään eurolla. Kymmenen kanamunaa puolella eurolla, lihakeittoannos neljälläkymmenellä sentillä ja hernekeittoa kymmenellä sentillä. Samaan aikaan pääsee keskustelemaan siitä, mitä elintarvikkeiden tuottaminen pelloilla ja eläinsuojissa tarkoittaa käytännössä ja miten reilu hinta muodostuisi. MTK:n laskelmien mukaan viljelijän osuus elintarvikkeiden kauppahinnoissa on sitä pienempi, mitä pidemmälle tuote on jalostettu. Kuluttajan maksamasta kolmen ja puolen euron olutlitran mallasohrasta tuottaja saa 4 senttiä ja 1,75 euron kaurajuoman kaurasta viljelijä saa seitsemän senttiä. Kanamunista ja maidosta noin kolmanneksen. Epäsuhde on usein luomutuotteissa kaikkein suurin: yli viiden euron luomuruisleivässä tuottajan saama osuus on kaksikymentäyksi senttiä, vaikka viljan tuottajahinta tuplaantuisi, sitä tuskin harva kuluttaja huomaisi kauppakassissaan. Tuottajat ahdingossaMoni maatila on akuutissa talouskriisissä, koska tuottajahintoihin ei tullut asianmukaisia korotuksia, vaikka lannoitteiden, rehujen, sähkön, polttonesteiden, koneiden ja rakennustarvikkeiden hinnat ovat kuluneen vuoden aikana nousseet nopeasti. Tilannetta pahentaa fakta siitä, että tuottajahintoihin ei ole tullut asianmukaisia korotuksia moneen vuoteen ja satovuodet ovat olleet haastavia. Viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana maatilat ovat laittaneet hurjasti energiaa ja panostusta siihen, että tuotanto optimoidaan ja kulurakenne minimoidaan. Tämä kortti on siis pelattu ja lisäksi monilla tiloilla on jo jouduttu ottamaan lainaa väliaikaiseen markkinahäiriöön ja siitä johtuvan kassavirtaongelman tasoittamiseen. Mietin hivenen kyynisenä, minkälaisia mahdollisuuksia hinnannostoihin Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä, Päivittäistavarakaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto visioivat tämän päivän paneelikeskustelussa. Oletan, että tänään- niin kuin niin usein aikaisemminkin vedotaan pitkäaikaisiin sopimuksiin ja maailmanmarkkinahintatasoon, jonka kanssa joudumme kilpailemaan pienessä Suomessa. Viimeiset kaksikymmentä vuotta, on suomalaisessa elintarviketuotannossa valinnut kummallinen itsestäänselvyys siihen, että raaka-aineet ostetaan hintaan, joka nojaa maailmanmarkkinahintaan. Tämä perustellaan EU-jäsenyydellä. Sama EU jäsenyys kuitenkin mahdollistaa itävaltalaisille tuottajille tuottavan viljelyä alppimaan haastavissa olosuhteissa. Mercedes Benz ja Toyota Yaris!Meillä on yksi maailman haastavimpia ilmastoja ruoanviljelyyn, meillä on korkeimmat standardit ja odotukset viljelyn ympäristöystävällisyydestä ja tottakai eläinten hyvinvointi on äärimäisen tärkeää, mutta silti maataloustuottajalle maksetaan sen mukaan miten muualla myydään. Jos samaa logiikkaa sovellettaisiin muilla aloilla, niin Mercedes Benz autoja myytäisiin Toyota Yariksen hinnalla. Se olisi kuluttajille kieltämättä hurjan kivaa ja autoja menisi varmasti hyvin kaupaksi mutta Mercedes Benzin tarina loppuisi nopeasti. Vaikka jokainen vakaavarainen tuotantoala selviää lyhyen ajan tuotantohinnoista, jotka eivät vastaa kustannusrakennetta on selvää, että pitemmän päälle selviävät vain sellaiset tuotannot, joissa myyntihinta kattaa tuotantokustannukset ja tuottaa lisäksi sopivasti ylijäämää, niin kutsuttu voittoa. Ilman voittoa ei ole resursseja kehittämään toimintaa, eikä turvapuskuria, jolla reagoida heikompiin vuosiin, sään tai maailmaan yllätyksiin. Muussa kuin ruoantuotannossa on itsestäänselvyys, että kysyntäpiikki tai muut haasteet oikeuttavat hintojen nousun. Tätä olemme pandemiavuosina voinut nähdä monissa ja hyvin yllättävissä paikoissakin. Kun juuri nyt olemme pandemianaikaisen lockdownin myötä nähneet, miten tärkeää kotimainen tuotanto on, miten on mahdollista, että alkutuotannon hinnat eivät saa seurata kustannuksien nousupainetta? Alkutuotannon kompaYksi syy lienee se, että poliittinen tahto mataliin elintarvikehintoihin on iso. Ihan ymmärrettävästä syystä: matalat elintarvikehinnat varmistavat, että kaikilla on syötävää tulotasosta riippumatta. Toinen etu on se, että matalat elintarvikehinnat vapauttavat rahaa muuhun kulutukseen, mikä pitää talouden rattaat pyörimässä. Kaupalle taas matalat sisäänostohinnat mahdollistavat paremmat katteet, jolla voi rahoittaa uudistuksia ja isoja alennuskampanjoita. On itsestäänselvää, että kaupalla on sisäänrakennettu mekanismi ostaa mahdollisimman edullisesti. Tämä toki pätee kaikkiin tuoteryhmiin. Suurin ero ruoan alkutuotannosta muun maailman tuotantoon on se, että muu tuotanto voi yksinkertaisesti panna ovet kiinni, jos kauppaehdot eivät ole riittävän hyvät. Se on yrityksen tasolla ikävää, mutta eettisesti mutkatonta. Näin kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat toisistaan. Jos kauppa haluaa tiettyä tuotetta, niin on selvää, että pitää löytää ainakin yksi valmistaja, jolle tuotantokustannuksien rakenne vastaa kaupan ja kaupan asiakkaiden maksuvalmiutta. Jos tuote on kysytty ja sitä tarvitaan paljon, niin kauppa hyötyy siitä vain, mikäli usea valmistaja pystyy valmistamaan sitä kustannusrakenteen puitteessa. Maataloustuotannon suhteen asia on toisin. Maataloustuotteiden valmistusta ei voida noin vain lopettaa. Sehän tarkoittaisi, että ruoan sijaan tuotetaan nälkää. Nälän tuottaminen on eettisesti miltei mahdotonta ajatella. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että koska alkutuottajat kantavat suurta eetistä velvoitetta, tarvitsisi toimiva kaupankäynti alkutuotannon kanssa uudenlaiset eettiset lähtökohdat. Tahtotilan lisäksi kaivataan sopimuskulttuuria, jossa tiedossa oleva kustannusrakenne muodostaa tuottajahintojen minimitason. Onko tänään se päivä, kun alkaa ruokatuotannon uusi eettinen sopimuskausi? https://www.mtk.fi/-/reilustikotimaista Paneelikeskustelua sai seurata MT livinä. Tässä yhtenveto:https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1642021  Mikä on meidän tulevaisuus? Kuva: Tiina Salminen
0 Kommentit
 "Minä olen". Ylämaankarjan vasikka Clara, Satakunnan Köyliössä. Kuvaaja: Riikka Palonen Ylämaankarja, Highland Cattle, Haiku.Useimmiten ylämaankarja on tunnettu sen kuvauksellisesta ulkonäöstä, mutta muuta siitä ei usein tiedetä. Nyt haluamme mahdollisimman yksinkertaisesti avata ylämaankarjan elämää. Aluksi kaksi faktaa: 1. Vaikka ylämaankarja ulkomuodoltaan poikkeaa suomen enemmistö lehmistä, on se lihakarjanauta. 2. Ylämaankarja viihtyy parhaiten taivaan alla, eikä asu talvisinkaan navetassa. Ylämaan karja on yksi maailman yli 250 karjarodusta. Se kuuluu lihakarjarotuihin ja on jalostettu ensisijaisesti emolehmätuotantoon. Emolehmätuotanto tarkoittaa, että tuotannossa emolehmät tuottavat laadukkaita vasikoita. Myytävä lopputuote on liha, mutta ennen lihaksi päätymistä eläimet elävät pitkään laitumella tai ulkona laumassaan. Lehmä-emo synnyttää kerran vuodessa vasikan. Vasikka elää emänsä kanssa ja juo sen maitoa noin puolivuotiaaksi asti. Sen jälkeen nuoret vasikat lähestyvät sykukypsyyttä ja usein ne erotetaan omaksi ryhmäksi. Urospuolisia nuoria nautoja kutsutaan mullikoiksi ja naaraspuolisia hiehoiksi. Se kuinka pitkään hiehot ja mullikat kasvavat riippuu lihakarjarodusta. Toiset kasvavat nopeammin, kuin toiset. Ylämaankarjan hiehot ovat noin kahden vuoden iässsä valmiita teurastettaviksi, sonnit kolmevuotiaina. Hiehoista muutama valitaan jatkamaan pitkää elämää emolehmänä ja muutama sonni astutussonnina. Kaikki emolehmätuotannon lehmäroduista ovat pitkäikäisiä. Hyväkuntoinen ja terve emo voi synnyttää yli kymmenen kertaa, ylämaankarjan keskuudessa viisitoistakaan kertaa ei ole harvinaisuus. Lehmän tiineys kestää saman verran kuin ihmisen raskaus, eli noin yhdeksän kuukautta. Siksi emolehmä saatetaan tiineeksi uudestaan noin kolmen kuukauden kuluttua poikimisesta, jolloin seuraava vasikka syntyy noin vuoden kuluttua edellisestä. Lehmä tulee tiineeksi sonnien astuttaessa sen tai keinosiemennyksen kautta. Ylämaankarjalla tavallisinta ovat lauman mukana kulkevat sonnit. Tällä luonnollisella lisääntymistavalla on paljon etuja, mutta myös haittoja. Sonnit voivat olla vaarallisia, laumansa puolustajia. Heidän läsnäolo ja käsittely vaatii tuottajilta erinomaista karjasilmää ja käsittelytaitoa. Ylämaankarja elää siis laumassaan, sinne syntyen vasikoita. Ne elävät vapaina ja vasikat saavat kasvaa luonnollisessa ympäristössään. Hyvä laatuiset vasikat voidaan ottaa emokasvatukseen, osa sonneista astutussonneiksi ja loput menevät teuraaksi. Lauma elää ympäri vuoden ulkona, pärjäten paksun turkkinsa ansiosta myös kylmissä ja karuissakin olosuhteissa. Ylämaankarja tilallisen arkeen kuuluu mm. laumansa hyvinvoinnista huolehtiminen, isojen laidunalueiden teko ja ylläpitäminen. Kesäisin Haikut syövät laitumen ruohoa, mutta talvisin heille pitää viedä suuria määriä rehua-säilörehua tai heinää. Rehujen viemisessä, ruokinnassa ja juomaveden huollossa talvisin säällä kuin säällä on haasteensa. Ensi viikolla 27.9.2021 lanseeramme uuden kuvan: Minä olen. Tämän kirjoituksen ajatuksena on, että kun seuraavan kerran näet Highland Cattle taulun tai ostat Minä olen- taulumme, tiedät hieman enemmän rodusta ja ymmärrät sen olevan lehmä, niinkuin muutkin lehmämme. Aikaisemmissa kuvissamme Onnenläntin tuotteissa on ollut kolme eri rotua ja nyt onkin ilo saada mukaan neljäs rotu! Niinkuin ihmisissä erilaisuus ja ainutlaatuisuus on kaunista, on näin myös lehmissä. Rotuina tähän astisissa kuvissamme ovat olleet lihanautarotu Hereford, suomenkarjarotu Lapinlehmä sekä suomen toiseksi yleisin maitorotu Ayrshire.
Nyt haastamme sinut, kommentoi minkä kuvan lehmä on mielestäsi mitäkin rotua? Voit samalla halutessasi kirjoittaa mikä kuva herättää sinussa eniten tuntemuksia ja miksi? Lehmä ja ympäristöYli puolet uhanalaisista lajeista ovat riippuvaisia tai hyötyvät laiduntavista lehmistä. Moni hyönteinen saa alkunsa lehmän lannasta. Tärkeitä ravintolähteitä hyönteisille ovat myös laitumella olevat kasvit, kuten apilat. Lehmien kävellessä aamuin illoin laitumelta navettaan lypsylle, tekevät niiden sorkkien painatukset tilaa ketokasveille peltotien penkareella. Karjan laidunnus pitää kulttuurimaisemia avoimina, hoitaa meren lahtia ja järvien poukamia. Laidunnuksen loputtua, alueen valtaavat nopeasti reheävät kasvit, kuten kaisla ja ruoko. Ruo'on varjo syrjäyttää monen kasvin kasvun ja lintulajit lentävät muualle, häviten maisemasta. Karja ei paranna ainoastaan luonnontilaa, vaan parantaa myös peltomaan rakennetta. Karjan lanta nostaa maaperän humusrakennetta. Myös karjaa tarvitseva nurmikasvusto lisää peltomaan humusrakenetta. Humus pitää pellon maaperän kuohkeana ja toimii vesivarastona. Humus toimii kuin pesusieni. Se pystyy sitomaan paljon vettä ja luovuttaa kosteutta kuivina ajanjaksoina. Tämä mahdollistaa viljan kasvun myös sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä. Mikäli ilmasto muuttuu ennusteiden mukaan, tarvitaan siis peltoja, joissa on hyvä humusrakenne. Peltoja, jotka saavat säännöllisesti karjan lantaa ja kasvattavat karjan tarvitsemaa nurmea.  Kuva: Katja Korhonen
|
|
RSS-syöte